Muutoksen uudisasukkaat

Olen pusertanut Tomi Astikaisen kanssa pari viime viikkoa karttaa asioista, jotka liittyvät lähestyvään muutokseen maailmanjärjestyksessä. Ota aikaa ja tutustu, kartalla on vajaat 300 linkkiä relevantin tiedon lähteille. Kartta on vapaa kaikenlaiseen käyttöön, jakeluun, remiksailuun jne.

pdf-versio (1,4M) täällä ja web-versio täällä

Erilainen raha on aidosti erilaista

Tietoviikossa oli tänään erinomainen juttu avoimen rahan noususta. Toimittaja Heikki Siljamäki oli mielestäni tehnyt tosi hyvin taustatyönsä ja löytänyt monta eri tason näkökulmaa avoimeen rahaan. Kirjoituksen myötä pääsee varmaan tämän uuden aiheen jäljille, vaikka ei olisi minkäänlaista aiempaa kokemusta esim. virtuaalivaluutoista tai rahataloudesta.

Yksi keskeinen asia tietoviikon jutussa ja lähes kaikessa rahatalouden muutoksen pohdinnassa tulee kerta kerran jälkeen vastaan. Vaihtoehtoisia rahoja tai mitä tahansa perinteisestä rahasta poikkeavaa rahamaista välinettä ajatellaan aina sen tutun rahan mielikuvan kautta. Kuvitellaan, että jos se uusi raha ei ole rahaa niin onhan se kuitenkin samoja periaatteita noudattava väline. Tietoviikon toisessa liitännäisessä jutussa tohtori Ilkka Kieman kommenteista paistaa selvästi läpi, että ennakointi avoimen rahan noususta tehdään sen perusteella, että avoin raha käyttäytyy suurinpiirtein samalla tavalla kuin perinteinen raha:

”Ei tunnu kovin todennäköiseltä, että jokaisella pienelläkin ryhmällä voisi olla oma valuutta.”

Kiema huomauttaa, että rahatalouden kehitys on kulkenut jo pitkään juuri toiseen suuntaan, kohti yhtenäisvaluuttoja.

”Valuutalta halutaan ennen kaikkea luotettavuutta, sitä ettei jokin pieni ryhmä voi keinotella sillä tai muuttaa sen arvoa nopeasti – vaikkapa laskemalla nopeasti paljon rahaa liikkeelle, jolloin seurauksena on hyperinflaatio. Suuntaus yhtenäisvaluuttoihin perustuu juuri tähän”, hän muistuttaa.

Avoin raha on hyvin helppo ottaa vaan yhtenä virtuaalivaluuttana. Tässä tehdään valtava arviointivirhe. Avoimen rahan mahdollinen toimivuus ihmisen yhteistoiminnan välineenä perustuu juuri siihen, että se on aidosti erilainen kuin perinteinen raha. Esimerkiksi avointa rahaa voi luoda kuka tahansa milloin tahansa ja se ei kasva korkoa, eikä sitä voi lainata, eikä sitä lasketa liikkeelle. Muitakin eroja on, mutta jo nämä tekevät siitä merkittävästi erilaisen kuin perinteinen raha.

Olen seurannut pitkään puolueeksi pyrkivän Suomen talousdemokratia ry:n otteita ja heitä vaivaa tämä sama tauti. He näkevät kirkkaasti mikä nykyisessä rahataloudessa on vikana, mutta pyrkivät korjaamaan sitä niin, että perinteinen raha säilyisi suurinpiirtein muuttumattona. Tämä tie ei vie pitkälle. Rahatalous on sellainen kuin se on, sen takia koska se on rakentunut tietynlaisen rahan päälle. Rahatalous on aina sen näköinen kuin rahakin. Perinteistä rahataloutta ei voida merkittävästi muuttaa ilman rahan muuttamista.

Kuinka pitkä matka on avoimuudesta anarkismiin?

Kirjoitin Yhteistietokunta-ningiin avoimuudesta ja anarkismista. Liity yhteisöön, jos et ole jo liittynyt ja keskustele.

Yhteistietokunta ryömii, kohta jo konttaa

Keksin “yhteistietokunta”-termin muistaakseni heinäkuun lopussa. Olin työstänyt pitkään hypoteettisia mekanismeja, joiden avulla yhteiskunnan toimintoja voitaisiin mahdollistaa avoimen rahan tyyppisten välineiden avulla. Avoin raha on tiedollinen väline, jota voidaan käyttää ihmisten yhteistoiminnassa. Avoin raha tarkoittaa oikeastaan vain julkisanottua ja mitattua suhdetta kaikkiin toisiin rahankäyttäjiin. Oleellista on, että tämä suhde on samaan talouteen osallistuvien näkyvillä koko ajan. Jos avoimen rahan transaktiot ovat kaikkien talouteen osallistuvien tiedossa, niin silloin kaikki yhteistoiminta voidaan järjestää käyttämällä avointa rahaa.

Kokeilin tuolloin heinä- ja elokuussa mielessäni erilaisia skenaarioita, miten avoimella rahalla voitaisiin selviytyä erityyppisistä yhteistoiminnan muodoista. Osto/myynti oli helppo, kuten myös palkka. Eläke, sijoittaminen ja perintö onnistuivat myös sekä monet muut. Tällaisest perinteiset konstruktiot eivät pysy samanlaisina, mutta se sama pohjimmainen inhimillinen tarve täyttyy. Näistä pohdiskeluista nousi kaksi mielenkiintoista isoa teemaa: omistaminen ja päätöksenteko. Perinteisellä rahallahan ei tehdä päätöksiä. Siis avoimesti ja virallisesti ei tehdä, mutta käytännössä tehdään. Päätöksentekijöille erityisesti ei saa maksaa hyvien päätöksien tekemisestä, saa kuitenkin olla maksamatta huonojen päätöksien tekemisestä. Liitin pohdintoihin päätöksenteon avoimella rahalla ja se itseasiassa onnistui varsin hyvin. Huomasin, että päätöksenteko ei sovi perinteisen rahan kanssa yhteen, mutta se on jopa luontainen alue avoimen rahan käytössä. Koska avoimen rahan käyttö on suhteita ihmisten välillä ja päätöksenteko on kompromissien löytämistä, joista jää aina jakojäännös (joku saa tahtonsa paremmin toteutumaan kuin toinen), niin avoin raha ja päätöksenteko sopivat ihanteellisesti yhteen.

Omistaminen ja raha ovat aina olleet tiukasti yhteydessä. Ne ovat tavallaan siamilaiset kaksoset, aina sidoksissa toisiinsa, vaikka vähän eriluonteisia. Yritin löytää avoimelle rahalle ja omistamiselle yhteyden, mutta mielekästä sellaista ei löytynyt. Minulle selvisi, että omistamista ei itse asiassa tarvita mihinkään. Jos avoin raha on käytössä niin sen välineelliset ominaisuudet pystyvät välittämään niin korkeatasoista yhteistoimintaa, ettei omistamista tarvita. Amerikan alkuperäisasukkaillahan taisi olla hankaluuksia käsittää Euroopasta tulevien maanomistamiseen liittyviä käytäntöjä. Mitään ihmiselle luontaista tarvetta ei maanomistukseen liity. Pelkästään rahan luonne tekee sen, että kaikelle mahdolliselle niukalle resurssille täytyy olla tietty identifioitu omistaja.

Omistamisen, päätöksenteon ja muiden isojen teemojen kautta tulin aina samoille alkulähteille. Yhteinen on se termi, mikä tuli aina pohjalta vastaan. Maailmassa on ääretön määrä materiaalisia ja immateriaalisia objekteja ja objekteja voidaa luoda lisää pelkästään nimeämällä niitä. Miksi jokaiselle objektille pitäisi olla omistaja? Miksi objektit pitää nimetä ja muuttaa niukoiksi? No, koska raha on niukkaa niin omistuksenkin pitää olla niukkaa, koska omistaminen ja raha ovat erottamattomat siamilaiset kaksoset. Mietin sitten, entä jos kukaan ei omistaisi mitään, jos omistaminen olisi ylipäätään mahdotonta tai koko käsite kuolisi pois. Tämä ratkaisi tilanteen. Ei objektit tai nimeämättömät asiat maailmasta katoa sen takia, jos niitä ei omista kukaan tai mikään. Koska avoin raha on suhteita rahankäyttäjien välillä ja maailman objektien käyttö tai haltijuus on myös suhteita ihmisten välillä, niin kaiken sen mitä omistaminen tekee nyt, voidaan tehdä avoimella rahalla jatkossa. Yhteiseen kannattaa tutustua esim. valmisteilla olevasta Vasemmistofoorumin julkaisusarjan artikkelista Tutkimusparven wikissä.

Jos raha on omistamisen siamilainen kaksonen, niin yhteisen siamilaisen kaksonen on vertainen. Kaikki ne, joilla on yhteistä, ovat vertaisia. Osallistuin pari viikkoa sitten Otavan opiston Työn tulevaisuus -pajaan, jossa pääsin törmäyttämään ajatuksiani yhteistietokunnallisista teemoista (tallenne tietoiskuista). Törmäytykset avasivat omaa mieltäni ja uskoakseni myös muiden mieliä. Sain vinkin aloittaa varsinkin rahaan liittyviä pohdintoja varten ryhmän eDelfoi-yhteisöön. Ehdin perustamaan ryhmän tällä viikolla ja siellä lähti alustukseni pohjalta liikkeelle hienoja keskusteluja. Esim. arvostamani blogiajattelija Ville Venäläinen vastasi kysymykseeni rahanjälkeisestä maailmasta näin:

Rahasta on tullut väline, jolla voi välttää asioista sopimista. Tavallaan ostaa itselleen riippumattomuutta toisista. Se on yksi väline luoda hierarkioita, alistaa tai tulla alistetuksi. Ehkä tämä johtaa toisenlaiseen vuorovaikutussuhteeseen vähän joka asiassa. Rahatalous tekee meidän toisistamme riippuvaiseksi samaan aikaan. Se säätelee meidän kaikkien elämää. Voisko kuitenkin olla että rahaton maailma tekee meidät vielä enemmän toisistamme riipuvaisiksi, kun kaiksesta pitää sopia ja neuvotella?

Villen sanoissa kuvastuu minusta ennenkaikkea rahan ja vertaisuuden mahdoton yhtälö. Miten voimme olla vertaisia ja yhteisten asioiden ympäröimiä, jos raha on ainoa “kieli”, jolla voimme vähemmän tuttujen kanssa kommunikoida? Kommunikointi, viestiminen, sopiminen ja neuvotteleminen ovat ehdottomasti yhteiskunnan tärkeimpiä muodostajia. Chris Kylander vastasi em. foorumilla samaan kysymykseen näin:

On olemassa Parkisonin laki (ei siis p:n tauti) joka sanoo, että yli 67 henkilöä organisaatiossa pyörittää jo itse itseään eli on itseä varten: voidaan helposti ajatella, että paisuttaminen on myös siinä ihan toista luokkaa koska jokainen haara on omansa hallinnoimaan sekä pääasiaa että omia sivuasioitaan. Piiri pieni pyörii ja tästä syntyy kuluttuuri, jota pitää osata seurata.

Tämä kuvaa minustakin rahan luomaa maailmaa todella hyvin. Raha on niukkaa, joten syntyy kilpailua siitä, että kenellä rahaa on. Koska rahasta kilpaillaan ja rahalla saa lähes kaikkea, niin kehittyneimmät organisaatiot syntyvät luonnostaan rahakilpailun ympärille. Tässä on vain se ongelma, että rahasta kilpaileminen tekee ihmiskunnasta taitavan rahan tavoittelijan, mutta itse asia eli hyvinvointi unohtuu. Jos vertaisuus ja valta osuvat mielenkiinnon alueelle niin suosittelen uudessa hienossa Microjournal-palvelussa rakentuvaa mikroartikkelia vertaisvalta sosiaalisessa mediassa.

Minusta ainoa järkevä pitkän tähtäimen vaihtoehto on ohjata maailmanjärjestys sellaiseksi, että siellä ei esiinny perinteistä rahaa ollenkaan. Tällaisen maailman kuvitteleminen on erittäin vaikea tehtävä. Se edellyttää, että tuntemastaan maailmankuvasta sulkee pois kaikki rahaan liittyvät asiat, lisää maailmankuvaan rahaa korvaavat rakenteet ja sitten vielä päättelee mitkä ilmiöt esiintyvät välillisesti rahasta johtuen ja mitkä ilmiöt eivät ilmene välillisesti rahasta johtuen. Tämä maailmankuvan muutos on luultavasti länsimaalaiselle ihmiselle suurempi kuin oli maailmankuvan muutos aurinko-kiertää-maata maa-kiertää-aurinkoa versioon. Raha on välittömästi tai välillisesti läsnä lähes kaikessa merkityksellisessä mitä teemme. Anita Rubin kuvasi (myös em. foorumilla) ajattelulaatikon vaihtamista näin:

Niin monista meidän instituutioistamme, organisaatioistamme ja toimintatavoistamme on tullut itsetarkoituksia, että ainakin minun on sen takia äärimmäisen vaikea mieltää todellisuutta, jossa niitä ei olisi. Mieli rakentaa ikäänkuin automaattisesti uuden itsetarkoituksen sen tietoisesti ajatuskuvasta poistamani tilalle ja uin taas allikossa, vaikka juuri luulin kömpineeni ojasta.

Aloitin Yhteistietokunnalle oman ning-yhteisön, jonne toivoisin kaikkien tästä asiasta kiinnostuneiden liittyvän. Olisi hienoa, jos sinne saataisiin luotua avointa keskustelua ja koota tietoa muiden löydettäväksi. Olen huomannut, että pohdintoihini on aika vaikea kommentoida mitään suuntaan tai toiseen. Uskoisin, että ning-alustasta olisi apua siihen, että saataisiin moniäänistä keskustelua aikaan.

Satu kahdesta maailmasta. Osa 1: Maailmat törmäävät

Olipa kerran kaksi erilaista maailmaa, Yksi-maailma ja Monta-maailma. Maailmat elivät erillään, eivätkä tienneet toisistaan. Yhtenä päivänä Yksi-maailman kansalainen löysi Monta-maailman. Tämä kansalainen oli rohkea vaeltaja, jonka tehtävänä oli matkata Yksi-maailman rajoja ja kerätä tietoa tuntemattomasta. Vaeltaja oli koko Yksi-maailmaa johtavan hallituksen palveluksessa ja hänen virkaansa kuului raportoida löydöksistään hallituksen puheenjohtajalle. Vaeltaja palasikin kiirellä Yksi-maailman rajalta maailman keskipisteeseen, jossa hallitus piti majaansa.

Tapahtui Yksi-maailman keskipisteessä:
Puheenjohtaja (PJ): “Mitä löysit?”
Vaeltaja: “Löysin toisen maailman.”
PJ: “Kerro tästä toisesta maailmasta.”
Vaeltaja: “Se on aivan toisenlainen kuin meidän maailma. Ihmiset siellä näyttävät samanlaisilta kuin meidän maailmassa, mutta heidän yhteiskuntansa on erilainen.”
PJ: “Millä tavalla erilainen?”
Vaeltaja: “Heillä ei ole kaikkia samoja asioita kuin meillä on.”
PJ: “Mitä heiltä puuttuu?”
Vaeltaja: “Heillä ei ole rahaa.”
PJ: “Mitä ihmettä, ovatko he kaikki köyhiä?”
Vaeltaja: “Eivät he vaikuttaneet köyhiltä, heillä oli runsautta tarpeeksi. Heillä ei ole myöskään valtioita.”
PJ: “Mitä ihmettä, elävätkö he anarkiassa?”
Vaeltaja: “Eivät näyttäisi elävän, kaikkialla vallitsi järjestys. Heillä ei ole myöskään lakeja.”
PJ: “Mitä ihmettä, elävätkö he ilman moraalia ja antavat rikosten vallita?”
Vaeltaja: “Eivät elä moraalittomuudessa, kaikki näyttivät kunnioittavan toisiansa, enkä nähnyt rikoksia. Heillä ei ollut myöskään yrityksiä.”
PJ: “Mitä ihmettä, eikö heillä ollut tuotantoa ja erikoistuneita työtehtäviä?”
Vaeltaja: “Kyllä heillä oli varsin paljon tuotantoa ja erikoistuneita työtehtäviä. Heillä ei ollut myöskään hallitusta, eikä kansanedustajia.”
PJ: “Mitä ihmettä, elivätkö he diktatuurissa tai vahvimman johtajan vallanalaisena?
Vaeltaja: “Ei ollut diktatuuria, eikä vahvimman oikeutta. He päättävät yhdessä omista asioistaan.”
PJ: “Tällaista maailmaa ei voi olla olemassa. Olet nähnyt unta utopiasta, jossa kaikki on hyvin ja maailman hallitseminen on vaivatonta. Jatka vaeltamista, äläkä palaa, ennenkuin sinulla on tietoa, jonka voit todistaa.”

Vaeltaja pahastui puheenjohtajan käytöksestä, mutta ei voinut muuta kuin palata Monta-maailmaan hakeakseen todisteita. Hän vaelsi syvälle Monta-maailmaan ja löysi paikallisen asukkaan. Vaeltaja pyysi paikallista asukasta tulemaan Yksi-maailmaan ja kertomaan omasta maailmastaan Yksi-maailman hallitukselle. Asukas suostui ja he kulkivat yhtä matkaa Yksi-maailman keskipisteeseen.

Tapahtui Yksi-maailman keskipisteessä:
PJ: “Löysitkö todisteita?”
Vaeltaja: “Löysin toisen maailman asukkaan, jonka toin tänne kertomaan, että näkemäni on totta.”
Asukas: “Terveisiä meidän maailmasta.”
PJ: “Terve vaan, toisen maailman asukas. Haluamme kuulla sinulta asioita maailmastasi. Neuvonantajani kuulustelee sinua ja tarkastelee sinun tarinaasi.”
Neuvonantaja (NA): “Kuulimme, että sinun maailmassa ei ole rahaa. Onko tämä totta?”
Asukas: “En tiedä mitä raha on.”
NA: “Raha on jotain, jolla välitetään arvoa ja mahdollistetaan hyödykkeiden vaihdanta.”
Asukas: “Ahaa, meillä välitetään arvoa arvonosoituksilla kuten sanoilla, eleillä, tahdonilmauksilla ja vastaavilla. Hyödykkeitä emme vaihda, vaan tuotamme ja käytämme sen mitä tarvitsemme. Ne, jotka osaavat tuottaa, tuottavat. Ne jotka haluavat käyttää, käyttävät.”
NA: “Mittaatteko te arvoa jotenkin?”
Asukas: “Emme mittaa arvoa.”
NA: “Miten sitten tiedätte, että kuka on saanut ja antanut arvoa sekä mikä on välitetyn arvon määrä?”
Asukas: “Kaikki meistä ilmaisevat itseään, joten tieto arvosta välittyy.”
NA: “Eikö se tarkoita massiivista viestintä kaikilta kaikille onnistuakseen?”
Asukas: “Ei. Ilmaisemme itseämme peilin edessä. Kaikki voivat katsoa peiliin ja nähdä muiden ilmaisun.”
NA: “Mikä tämä peili on?”
Asukas: “Peiliksi sanotaan mitä tahansa, joka heijastaa ilmaisua.”
NA: “No, entäs miten se toimii, että kaikki ottavat ne hyödykkeet mitä tarvitsevat. Eivätkö toiset ota enemmän kuin muut?”
Asukas: “Kyllä ottavat, jos heistä tuntuu siltä, että tarvitsevat enemmän. Hyödykkeiden ottaminen on teko, ja kaikki tietävät, että teot kuuluu ilmaista.”
NA: “Teotkin siis ilmaistaan peilin edessä?”
Asukas: “Kyllä. Tahto ja teot ilmaistaan peilin edessä. Ne ovat kaikki, mitä ihminen pystyy ilmaisemaan. Jos haluaa ilmaista jotain vain tietyille vastaanottajille, niin sitä ei kannata tehdä peilin edessä.”
NA: “Miten mitään voidaan hallita, jos kaikki tahtovat ja tekevät mitä haluavat?”
Asukas: “Ei mitään hallita, eikä mitään tarvitsekaan hallita.”
NA: “En aivan ymmärrä, mutta mennään eteenpäin. Onko teillä valtioita?”
Asukas: “Mitä ovat valtiot?”
NA: “Valtiot ovat hallintoyksiköitä, joiden avulla hallitaan yhteiskuntaa.”
Asukas: “No sitten meillä ei ole valtioita, koska meillä ei hallita mitään.”
NA: “Onko teillä sitten lakeja?”
Asukas: “Mitä ovat lait?”
NA: “Lait ovat ohjeita, jotka kertovat mikä on sallittua ja mikä ei ole sallittua. Sallittuja asioita saa tehdä vapaasti, mutta sallimattomista teoista rangaistaan.”
Asukas: “Meillä ei ole sallittuja ja sallimattomia tekoja. Kaikkea saa tehdä vapaasti, eikä mikään teko ole rangaistava oletusarvoisesti. Ihmiset tietävät mitkä teot ovat kannattavia ja mitkä kannattamattomia, he näkevät peilistä menneisyyteen ja tietävät mitkä teot ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Emme tarvitse lakeja, meillä on vaan neuvoja, joita kerrotaan lähinnä lapsille.
NA: “Mutta jos teillä ei ole lakeja, niin teillä ei ole varmaan oikeuslaitostakaan. Miten voidaan elää ilman oikeutta?”
Asukas: “Mitä on oikeus?”
NA: “Oikeus on totuutta. Oikeus on sitä, että joku taho päättää, mikä on oikein ja miten menneet tapahtumat suhteutuvat tähän oikeaan.”
Asukas: “Meillä on yleensä useita totuuksia, Ihmisillä on omat aivonsa ja kaikki muodostavat itse oman totuutensa. Näin he myös päättävät itse sen, mikä on oikein ja miten menneet tapahtumat liittyvät tähän oikeaan.”
NA: “Hmm, teidän maailma on kyllä aika erilainen. Jos teillä ei ole rahaa, niin et varmaan tiedä mitä ovat henkilöiden muodostamat yhtymät, jotka tavoittelevat rahaa?”
Asukas: “No, en todellakaan.”
NA: “Et varmaankaan tunne myöskään käsitteitä velka, eläke, laina, pankki, verot, pääoma, sijoitus, palkka, sakko, rahoitus, talous, taloudellinen taantuma tai lama?”
Asukas: “En, paitsi pääoma kuulostaa tutulle, onko se sama asia kuin oma pää?”
NA: “No ei ihan, mites esimerkiksi käsitteet patentit, tekijänoikeudet, kilpailu, kaupankäynti, rikollisuus, omistaminen”
Asukas: “Uppo-outoja.”
NA: “Ai joo, koska ei ole lakeja niin ei ole patentteja, rikollisuutta eikä tekijänoikeuksia. Koska ei ole rahaa, niin ei ole kilpailua eikä kaupankäyntiä. Mutta miten omistaminen, eikä teillä ole edes sitä?”
Asukas: “Mitä se omistaminen mahtaa olla?”
NA: “Noh sitä, että joku päättää itsenäisesti maa-alueen, luonnonvarojen, välineiden, talojen tai hyödykkeiden käytöstä.”
Asukas: “Kyllä me päätetään itsenäisesti kaikista asioista, mutta päätökset johtavat tekoihin ja tahto edeltää päätöstä. Teot ja tahdot ilmaisemme peilin kautta, joten päätökset ennemminkin tapahtuvat kuin tulevat keneltäkään. Maata hyödynnämme yhdessä. Luonnonvarojen, välineiden, talojen ja hyödykkeiden kohdalla kaikki tekevät niinkuin haluavat. Jos kokevat tarvitsevansa käyttää niitä, niin sitten käyttävät.”
NA: “Hmm, jokin tässä mättää. Pidetään tauko.”

Neuvonantaja pohti asiaa ja kertoi pohdinnoistaan puheenjohtajalle kahden kesken. Vaeltaja päästettiin jatkamaan tehtäviänsä maailman rajoilla ja asukasta kestittiin tauon ajan.

Tapahtui Yksi-maailman keskipisteessä:
PJ: “Kertomuksesi oli vakuuttava, mutta siinä on yksi aukko. Kerroit, että ihmisten ilmaisu näkyy peilistä. Tämähän tarkoittaisi sitä, että kaikki tietäisivät kaikista kaiken. Ihminen on yksityinen olento, joka ei halua muiden tietävän hänestä kaikkea. Tämän takia maailmasi ei voi olla todellinen. Onko sinulla sanottavaa puolustukseksi?”
Asukas: “Eihän ihmiset tiedä toisista ihmisistä mitään enemmän kuin ihmiset haluavat itsestään kertoa.”
PJ: “Mutta juurihan sinä äsken sanoit, että peilistä näkee toisten ilmaisun kokonaisuudessaan.”
Asukas: “Niin näkee ilmaisun, mutta se on identiteettien ilmaisua ei ihmisten ilmaisua. Ne ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta eivät koskaan sama asia. Ihmisellä on lukuisia identiteettejä, jotta hän voi ilmaista niiden kautta erilaisia asioita, joita ei voida liittää hänen henkilöönsä.”
PJ: “Öhöm, mitäs neuvonantajani sanoo tähän?”
NA: “Tuo oli yllättävä tieto, mutta se tekee kokonaisuudesta aukottoman.”
PJ: “Hmm, siksikö teidän maailman nimi on Monta, koska teillä on kaikkea monta?”
Asukas: “Niin kai, kaikilla ihmisillä on yksi tietoisuus, mutta kaikkea muuta meillä on monta. Totuuksia, identiteettejä, tekoja, tahtoja, ilmaisuja ja tulevaisuuksia. Teillä näyttäisi olevan toisinpäin. Te pyritte yhteen totuuteen, yhteen oikeuteen, yhteen lakiin, yhteen hallintoon, yhteen identiteettiin, yhteen tulevaisuuteen, yhteen päätökseen, yhteen rahaan.”
PJ: “Neuvonantajani, mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa meidän maailmalle?”
NA: “Tämä tarkoittaa isointa murrosta koskaan, tehtävää on paljon. Lähes kaikki tunnistettavat konstruktiot yhteiskunnassamme, joko häviävät tai muuttavat muotoaan. Tulee olemaan väärinymmärryksiä, ristiriitoja, hetkittäistä sekasortoa ja vastarintaa, mutta lopulta kaikki kääntyy hyväksi.”

Satu jatkuu osassa 2…. (2-osaa odotellessa kannattaa tsekata edellinen postaus, jossa on kuvattu Monta-maailman käyttämä mekanismi)

Teoria optimaalisesta ihmisten yhteistoiminnasta

Mechanism for Optimal Human Cooperation

Sain tällaisen valmiiksi ja pitää laittaa heti jakoon, koska sain mielestäni usean kuukauden pohdinnat kiteytettyä yhteen nippuun. Tämä teoria on pelkistetty äärimmilleen, joten ei välttämättä sano mitään heti. Tulen selventämään ja antamaan esimerkkejä.

Yhteistietokunta rakentuu

Olen alkanut rakentaa utopiaa. Se pyrkii kattamaan ihmiskunnan keskeiset asiat lähitulevaisuudessa. Tekemistä siinä on paljon, luultavasti useaksi vuodeksi minulle, mutta toivottavasti vain useiksi kuukausiksi ryhmälle. Kutsun utopiaa yhteistietokunnaksi. Nimi oli aluksi enemmän sanaleikkiä, mutta se muuttui vakavaksi hetken pohdinna jälkeen. Tunnetustihan me olemme viimeisen reilun vuosikymmenen urakoineet tietoyhteiskunnan puolesta. Minäkin olen tietoyhteiskunnan nimeen vannonut niin pitkään kuin olen ymmärtänyt mitä käsitteellä ollaan yritetty tarkoittaa. Jossain tässä viime kuukausina tietoyhteiskunta alkoi mättämään vastaan. Mihin oikeastaan pyritään? Ollaanko valmiita muuntumaan perusteellisesti? Kuka kehitystä johtaa? Mikä on tärkeintä? Mitkä ovat käytettävät välineet? Onko olemassa mitään suunnitelmaa.

Ensin oli yhteiskunta ja sitten tuli tietoyhteiskunta. Tarkoittaako sanajärjestys sitä, että meillä on hyvä ydin, johon lisätään uusia herkkuja. Jos legoista rakennetaan hyvä auto ja siihen lisätään siivet, niin tulee hieno lentävä auto. Onko tällainen kehitysmalli, jossa perustava osa pidetään muuttumattomana, toimiva? Näin on ainakin ajateltu. Informaatioon ja tietoon on suhtauduttu mielestäni tähän mennessä kuin siipiin, joille pitäisi löytää paikka.

Yhteiskunta rakentuu usean sovitun konstruktion varaan. Meillä on valtioita, on hallitus, on kansalaisia, on kansanedustajia, on yrityksiä, on rahaa, on lakeja, on media, on yhdistystyksiä, on järjestöjä, on oikeuksia. Sitten me hokataan, että on tuloillaan järjettömän tehokkaita tietokoneita, globaaleja tietoverkkoja ja monipuolisia järjestelmiä sekä ohjelmistoja. Luonnollinen asennoituminen on se, että sovittuja konstruktioita pitää muuntaa, jotta uutta tiedonkäsittelypotentiaalia voidaan hyödyntää konstruktioissa. Kenenkään ei tarvitse sanoa sitä edes ääneen, se tiedostetaan muutenkin, olemassaolevaa pitää muuntaa juuri sen verran, että uutta potentiaalia voitaisiin hyödyntää, ei yhtään sen enempää. Tällaisessa ajattelussa on vaan ikävä kyllä monta uhkaa.

Mitäs, jos perinteinen konstruktio ei olekaan kehitettävissä ilman konstruktion purkamista ja uuden suunnan valitsemista? Jos olet rakentanut tasaisen kyljen legoautoon, niin miten voit lisätä siihen yhtään uutta palikkaa? Näin on käymässä edustukselliselle demokratialle. Ennen kuin tieto oli tulllut yhteiskuntaan, oli toimivaa keskittää valta harvoille. Viestintä ja tiedonvälittäminen oli aikaavievää. Oli järkevää, että massat kouluttautuivat ammattiin ja toimivat tuottavasti ammatissaan. Valtaa pitää käyttää nopeasti ja päätökset tulee syntyä mahdollisimman ajantasaisesti. Jos ilman tehokkaita viestintävälineitä oltaisiin jaettu tietoa massoille ja jääty odottelemaan heidän mielipiteitä niin massojen työaika olisi mennyt byrokratiaan ja päättäjät olisivat olleet tyhjänpanttina. Ei järkevää silloin, mutta entä tiedon tultua. Päättäjien määrä ei ole lisääntynyt, eikä vallasta luovuta. Kaikki tarpeellinen tieto liikkuu netissä minuuteissa kaikkien saataville, mutta päättäjät haluavat, että massat osallistuvat kerran tai kahdesti vuodessa. Tuhansia kansalaisia kärkkyy vaikuttamista ja he saavat tuhansia ääniä poliittiseen addressiin päivässä, mutta päättäjät haluavat pitää päätösriihensä suljettujen ovien takana muutaman kymmenen hengen porukalla. Päättäjät saavat tietoa entistä nopeammin, kuten myös kansalaiset. Päättäjät voivat kääntää parantuneet mahdollisuudet marginaalisesti hyödyksi, kansalaiset pelkästään turhautuvat ja kyynistyvät, koska uudella tiedonkäsittelypotentiaalilla ei voi tehdä juuri mitään. Harvainvaltaisella edustuksellisella demokratialla ei ole mitään tulevaisuutta. Ei ole edes suunnitelmaa, muuta kuin pitää vanha konstruktio pystyssä. Minä en ainakaan muista törmänneeni yhtenkään tulevaisuuden suunnitelmaan, jossa harvainvalta hyödyntää tehokkaasti tietoverkkoja ja uutta tiedonkäsittelypotentiaalia. Miksi siis yrittää laittaa tietosiipiä edustajien kylkeen, jos kukaan ei keksi, miten se voisi johtaa edistykseen.

Toinen uhka on konservatiivisuus. Mitäs, jos konstruktiota ei uskalleta aidosti muuntaa ollenkaan ja vaan kuvitellaan kehitystä. Legoautoon ei voi lisätä siipiä, jos irrotetaan palikka ja lisätään erivärinen samanlainen palikka samalle paikalle. Tämä tilanne on tullut vastaan rahan kanssa. Raha on huikean merkittävä yhteiskunnallinen konstruktio. Se liittyy valtaosaan ihmisen toiminnasta. Jos mietit mitkä kaikki tekemisesi tänään olivat kytköksissä rahaan ja mitkä eivät, niin veikkaan, että aika harvat eivät olleet. Lama on nykyisen rahan arkkivihollinen. Maailmassa on tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka veivaavat makrotaloutta suuntaan, jos toiseen päivittäin. Mielipiteitä makrotalouden toimenpiteille on niin käsittämätön määrä, että taloustieteestä väitelleetkin puhuvat toistensa ohi. Mikä on veivaamisen optimaalinen lopputulos? Lama menee pariksi vuodeksi pois, työttömiä on vähemmän ja köyhyyttä on vähemmän. Onko joku ehdottanut sellaista makrotalouskikkaa, jolla lama voitaisiin eliminoida ikuisesti? Ei tule minulle mieleen. Miksi tavoitellaan tilannetta, jossa pää pysyy juuri ja juuri pinnalla, miksei tavoitella tilannetta, jossa kaikki osaavat uida ja uiminen on nautintoa. Miksi rahatalouden kunnossa pitäminen on niin vaikeaa?

Vastaus on muuntaa raha täysin toisenlaiseksi. Pysähdytään hetkeksi ja mietitään mihin tarpeeseen raha on sopiva väline ja tehdään yhdessä sellainen raha (tai siis rahat),  jo(t)ka toimii. Ei toimivan rahatalouden ole tsunamin ehkäisemistä, ilmastonmuutoksen pysäyttämistä tai uusien energiatuotantomuotojen keksimistä. Se on täydellisen kokonaan ihmisen hallinnassa oleva konstruktio. Mietitäänpäs vielä, mitä tiedon lisääminen yhteiskuntaan on tuonut rahatalouteen. Pankissa ei enää tarvitse käydä, vaan voi maksaa netissä ja paperilaskuja ei tarvitse enää käsitellä. Voi antaa mikrolainoja ja käyttää ainoastaan korttia maksaessaan. Ei oikein kuulosta tietoyhteiskunta-ajan saavutuksilta. Rahan kehitys on ollut äärimmäisen konservatiivista. Koko raha voitaisiin laittaa uusiksi viikossa, jos ihmiskunta alkaisi yhteisiin talkoisiin. Raha on tietoa. Raha on numeroita tileillä. Rahan ulottuvuudet ovat täysin tiedonkäsittelykyvykkyydemme piirissä, mutta tietääkseni yhdenkään “virallisen” tietoyhteiskunnan tulevaisuuden visioon ei kuulu rahan uudistaminen. Ei oikein tiedossa ole nyt liimaa, että tarttuisi yhteiskunnan kylkeen siiviksi rahan alueella, eipä ole ei.

Palataanpas vielä siihen sanajärjestykseen. Kun tieto nousi merkittäväksi niin se päätettiin lisätä yhteiskunta-termiin, mutta mitähän mahdettiin ajatella, kun se laitettiin ensimmäiseksi. Vaihtoehtojahan oli kolme: tietoyhteiskunta, yhteistietokunta, yhteiskuntatieto. Viimeinen kuulostaa koulun oppiaineelta, joten se varmaan jätettiin sen takia ulos valinnasta. Yhteiskunta-termissä on toisena tekijänä yhteinen. Aikoinaan sillä on varmaan ajateltu luontoa, kulttuuria, lakeja, kommunikaatio jne. jotka ovat olleet perinteisesti yhteisiä.  Kaikki yhteiset asiat ovat olleet aiemmin samassa kunnassa siis fyysisesti lähellä toisiaan. Tämä ei kuvaa nykytilannetta kovinkaan hyvin. Immateriaaliset asiat voivat olla hyvinkin yhteisiä, vaikka fyysisesti oltaisiin erossa ja ilman yhteyttä. Tieto ei pelkästään mahdollistanut fyysisten kaukaisten asioiden yhtenevyyttä vaan myös uusien asioiden yhteisyyden. Nykyisin vaikkapa tuotanto voi olla yhteistä, media voi olla yhteistä ja itse tieto voi yhteistä. Tieto on hyvin yhteistä tietoverkoissa, jopa niin paljon, että meillä on yhteistä vertaistemme kanssa enemmän tiedollisen yhteyden kuin fyysisen yhteyden kautta. En minä tiedä tunne juuri ketään “yhteiskunnastani” eli naapureistani tai kotikaupunkilaisistani, mutta tunnen moninkerroin enemmän tietokuntani eli verkkotilojen ihmisistä. “Yhteiskunnassani” asuu ketä sattuu, mutta tietokunnassani asuu juuri ne ihmiset ketkä sinne haluan. Tässä on aika merkittävä ero. Tietokuntia syntyy huimaavalla vauhdilla, yhteisöllisyyden voima yllättää aina vaan ihmisiä ja tietokunnat rakentuvat yhteisöllisyydestä eivätkä sattumanpakosta kuten yhteiskunnat.

Tätä kirjoittaessani mietin miten avoimuus liittyy tietoyhteiskuntaan tai yhteistietokuntaan. Avoimuus on mielestäni tärkein muutostrendi, jos ajatellaan ihmisen tulevaisuuden toiminnan asenteita. Avoimuuteen liitetään yleensä tieto, koska se on se, mikä konkreettisesti voi olla avointa tai suljettua. Kenelle näkyy ja kenelle ei. Mutta avoimuus liittyy myös hyvin yleisesti yhteiseen. Mikään ei voi tulla yhteiseksi, jos se minkä on tarkoitus olla yhteistä, ei ole avoin. Avoimuuden lisääntyminen siis välittömästi lisää yhteisen syntymismahdollisuuksia. Yhteisen äärellä ei voi kilpailla tai taistella. Miten sodit tai riistät, jos sodan tavoite tai riiston kohde on yhteinen? Yhteinen toteuttaa osallistumisen ja vaikuttamisen. Kaikki voi olla yhteistä: tieto, valta, raha, suunnitelmat. Yhteiskunnassa kaikki ei ole yhteistä ja tietokunta on mielekkäämpi kuin yhteiskunta, joten minun valinta on yhteistietokunta. Olen kasannut tuolla nimellä utopiaa wikiin ja aion jatkaa. Olen lähtenyt siitä, että lentävässä autossa on tärkeintä siivet, joten rakentamisen tulisi pohjautua siipiin. Tässä tapauksessa siis tieto/informaatio on ensisijainen, yhteinen on toiseksi tärkein ja kunta vähiten tärkein. Mukaan saa liittyä, utopiakin voisi olla yhteinen. Pahoista kysymyksistä ilahtuisin kovasti.

Fiksu ja ei-niin-fiksu web-talousuutuus

Web-palvelun pystyttäminen on nykyään niin helppoa, että ei tarvita kuin jonkun verran web-osaamista, vähintään välttävä ajatus toimintakonseptista ja palvelimen nurkasta hieman tilaa. Tästä johtuen Suomessa sekä maailmalla syntyy ja kuolee erilaisia web-palveluita paljon ja volyymi kasvaa koko ajan. Rahaan ja taloudenpitoon liittyviä pelkästään internetissä toimivia perustallaajalle sopivia palveluita löytyy jo satoja ellei jopa tuhansia. Jo vakiintuneita web-palvelukonsepteja ovat esim. verkkokaupat (mm. eBay), verkkomaksujärjestelmät (mm. PayPal), osto/myynti-palvelut (mm. huuto.net). Nyt aivan viime vuosina ovat yleistyneet monimutkaisemmat palvelut tai taloussysteemit, joille ei löydy selkeää vastinetta webiä edeltävältä ajalta. Materiaalisten hyödykkeiden kierron tehostamiseen perustavia palveluita on kymmeniä erilaisia, yleisiä ja erikoistuneita (mm. kuinoma, bookmooch). Virtuaalimaailmoissa ja verkkopeleissä virtuaalitaloudet ovat taas jo niin kehittyneitä, että ne mielletään omiksi talouskokonaisuuksiksi, joissa esiintyy hyvin moninaista taloudellista toimintaa (kaupankäynti, erikoistuneet ammatit, itsenäiset valuutat jne.)

Itselleni mielenkiintoisimmaksi web-talouden alueella on noussut kehitys, jossa ihmisen arkinen ja perustavanlaatuinen taloudellinen toiminta (kuluttaminen, palkka, varallisuus, sosiaalinen pääoma jne.) alkaa muuntua sen joutuessa kosketuksiin webin mahdollistamien uusien toimintatapojen kanssa. Nykyistä tilannetta voidaan kuvata siten, että jäykästi toimintatapojaan muuttava ihminen on uusien web-palvelujen tykistötulen alla. Web-palvelut pyrkivät löytämään toinen toistaan paremman konseptin, joka läpäisisi perustallaajan urautuneen käyttäytymiskuoren. Ihminen haluaa kovasti uusia parempia toimintamalleja taloudelliseen käyttäytymiseensä, mutta arki on niin monen toiminnan juuri ja juuri hallittu kompleksinen kokonaisuus, että sen muuttaminen vaatii usein isonkin mm. mentaalisen, sosiaalisen ja emotionaalisen kustannuksen. Suositut yhteisölliset palvelut perustuvat siihen, että ne pystyvät muuttamaan käyttäjän toiminnan ja ympäristön suhteen mielekkäämmäksi käyttäjälle. Yhteisölliset palvelut eivät niinkään tarjoa jotain parempaa käyttäjän toimintaan, vaan ne mahdollistavat toimintaympäristön, jossa käyttäjät pystyvät toimimaan vuorovaikutuksessa aiempaa mielekkäämmin. Yhteisöllisestä palvelusta tulee silloin menestys, kun käyttäjä katsoo, että kustannus oman toimintamallin muuttamisesta on pienempi kuin se arvo, jonka hän saa uudesta toimintamallista. Tätä toimintamallin muuntumista on tunnetusti tapahtunut sosiaalisen median alueella eli sosiaalisessa käyttäytymisessä (kommunikaatiossa, tiedonjaossa), mutta jatkossa painopiste tulee olemaan enemmän taloudellisessa toiminnassa.

Länsimaisen ihmisen taloudellista toimintaa on diktaattorimaisin elkein hallinnut raha. Meidän taloudellista toiminnasta häikäisevän suuri osuus on raha-välitteistä. Rahan ylivalta on jopa niin suvereenia, että minkäänlaista muuta taloudellista toimintaa on ollut vaikea edes tiedostaa olevan. Tätä rahan jalansijan kokoa voidaan käyttää esim. havainnollistavana ominaisuutena tulkitessa uusia webin talouteen liittyviä palveluita.

Katsastin hyvin pikaisesti läpi kaksi uutta talouteen liittyvää palvelua tai konseptia nimeltään friendstock ja listia. Ne ovat hyvin erilaisia toiminnaltaan, mutta ovat kuitenkin esimerkillisiä uusien taloudellisten palveluiden esiinmarssia tutkittaessa. Friendstock on facebook-sovellus, jossa facebookkajat ovat osakepörssissä noteraattujana subjekteja. Osakkeita ostetaan ja myydään ristiin rastiin muiden kanssa ja yritetään hilata omaa osakekurssia ylöspäin. Mielenkiinto syntyy sosiaalisesta pelistä, jossa leikillisenä panoksena ovat suosio, maine, verkostot, kaveruus jne. Friendstock on enimmäkseen peli, mutta myös bisnes sovelluksen tekijöille. Friendstockiin voi ostaa boostia oikealla rahalla, mikä paljastaa, että kyseessä on eräänlainen sosiaalinen rahapeli. Useimmat pelaajista eivät käytä rahaa, mutta jotkut käyttävät ostaakseen rahalla sosiaalista “vipuvoimaa”. Sosiaalinen peli on sen verran monimutkainen, että pinnalta ei näy selkeästi missä rahalla ostettu “vipuvoima” vaikuttaa ja missä ei. Tämä malli on hyvin tyypillinen ja sitä käytetään paljon web-peleissä. Malli on yhdenlainen versio Freemium-mallista. Malliin kuuluu se, että kaikki saavat pelata vapaasti, mutta pelaajille on tarjolla jotain pelimaailman sisäistä rahaa vastaan. Jossain taistelupelissä se voi olla parempi ase tai roolipelissä parempi hahmonkyky tms. Rahalla ostetaan siis jotain pelimaailman sisäistä arvoa, jota ei voi viedä pelimaailman ulkopuolelle. Koska joku omistaa pelimaailman ja voi myydä tätä pelimaailman sisäistä arvoa rahalla, niin se tekee mallista suljetun bisneksen. Tämä malli on melko toimiva, koska ollaan lähellä win-win-win tilannetta. Pelin omistaja saa rahaa, rahankäyttäjä saa haluamansa, mutta muut pelaajat saavat vain pelin, joka ei ole täysin oikeudenmukainen. Jos peli on kuitenkin on hyvä ja mielenkiintoinen muillekin kuin rahaa käyttäville pelaajille, niin epäoikeudenmukaisuus ei ole niin tärkeää eli lähes win. Malli säilyy oletettavasti kohtalaisen kannattavana ja tulee ilmenemään lukemattomissa eri muodoissa. Malli ei ole kylläkään erityisen kiinnostava.

Listia on taas huomattavasti Friendstockia mielenkiintoisempi. Digitalikkossa kuvattiin Listian idea, josta tässä pätkiä:

…Listia on huutokauppapalvelu, joka haluaa olla ilmaisen tavaran eBay. Pisteitä saa jättämällä omia tavaroitaan huutokaupattavaksi ja näillä samaisilla pisteillä voi sitten huutaa tavaroita, joista itse on kiinnostunut. …

…Tulokkaan bisnesmalli perustuu siihen, että puuttuvia pisteitä omiin huutoihinsa voi myös ostaa. Palvelun perustajat ovat myös huomioineet, että montaa ilmaiseksi antavaa motivoi ihan aito hyväntekeväisyys virtuaalipisteiden sijaan. Jokainen huudattaja voi valita hyväntekeväisjärjestön, joka saa 60% ostetuista pisteistä, joita huutoon on käytetty. …

Listia tai muut samalla idealla toimivat palvelut saattavat hyvinkin olla huuto.netin ja muiden rahalla toimivien osto/myynti-palveluiden tappajia. Uutta ja mielenkiintoista Listiassa on käytössä olevat pisteet, joista muodostuu oma virtuaalivaluuttansa. Virtuaalimaailmoissa on ollut virtuaalivaluuttoja jo vuosia, mutta niissä on yleensä kaksi merkittävää eroa verrattuna Listian pisteisiin. Ensimmäinen on se, että Listian pisteet ovat käypä valuutta ihan konkreettiseen materiaaliin. Virtuaalimaailmojen tai verkkopelien omat valuutat ovat luontaisilta ominaisuuksiltaan kiinnitetty kyseiseen virtuaalimaailmaan ja sitä kautta virtuaalisiin hyödykkeisiin. Ihmiselle materiaalinen maailma tulee aina olemaan se perustavin (niin kauan kuin meillä on lihallinen keho), joten materiaalisen maailman valuutat ovat kova juttu aina. Toinen ero on se, että Listian pisteet ovat lähes käyttäjien omia. Ne ovat kytketty rahaan, mutta kuvittelisin, että pisteille muodostuu sellainen arvo, jossa rahalla ei ole juurikaan jalansijaa. Siis niin, että valtaosa käyttäjistä muodostaa Listian kautta talouden, joka ei sisällä rahaa. He eivät millään keinoin pyri vaihtamaan pisteitä rahaan eivätkä osta rahalla pisteitä. Heille pisteet luovat rahataloutta jatkavan/venyttävän talouden osan. Pistetalous ei ole kokonaan käyttäjien oma, koska he eivät voi sanella ehtoja sille miten raha kytkeytyy pisteisiin. Tällainenkin vapaus on uutta, koska tähän mennessä pisteiden tai virtuaalivaluuttojen käytön sääntely on ollut voimakkaampaa.

Ennustaisin, että seuraavat kolme edistysaskelta Listian viitoittamalla uralla tulevat olemaan erikoistuneet pistetaloudet, vapaasti kelluva pistetalous ja itsenäiset pistetaloudet. Erikoistuneella pistetaloudella tarkoitan sitä, samassa pistetaloudessa on useita erillisiä pisteitä käytössä. Listian esimerkissä se tarkoittaisi sitä, että olisi elektroniikkapisteet, urheilutavarapisteet ja dvd-pisteet jne. Toisin sanoen jokainen erillinen hyödykekategoria saa oman pistevaluuttansa. Vapaasti kelluvalla pistetaloudella tarkoitan taas sitä, että rahaa ei ole kiinteästi kytketty pistesysteemiin. Pistevaluutta pääsee tavallaan kellumaan ilman, että se olisi ankkuroitu kiinteästi rahan arvoon. Ei siis ole mitään pysyvää vaihtosuhdetta pisteiden ja rahan välillä vaan vaihtosuhde elää koko ajan riippuen esim. kokonaisvaihtovolyymista. Kolmas askel on sitten ehkä pidemmän kurotuksen takana, mutta se on sitten sitäkin mullistavampi. Itsenäisellä pistetaloudella tarkoitan sitä, että pisteillä ei ole linkitystä rahaan, vaan ne muodostavat rahasta riippumattoman pistetalouden. Tällöin palveluntarjoajan asema muuttuu niin, että sen tulot koostuvat esim. pistesysteemin käyttömaksuista, eivätkä pisteiden myynnistä. Käyttäjät käyttävät pisteitä niinkuin tahtovat sekä missä tahtovat ja palveluntarjoaja ei tarjoakaan pisteiden käyttöympäristöä vaan itse pistesysteemin eli huolehtii pistesysteemin liittyvästä vakaudesta ja tietoturvasta.

Näiden askeleiden seuraajat vievätkin sitten jo pistesysteemin lähelle avointa rahaa (openmoney), josta saat kuvaa katsomalla esim. hienot havainnollistusvideot täältä (kymmenkunta videota yhteensä tällä hetkellä). Sosiaalinen vastine eli svastine on sitten näille pistesysteemeille rinnakkainen kehityskulku, jossa pisteet eivät ole sidottu niinkään materiaan tai palveluihin vaan niiden käyttäjän identiteettiin. Tästä lisää seuraavissa kirjoituksissa.

Free – ilmainen

Osallistuin Juhana Kokkosen keksimään tempaukseen kuunnella Spotify:sta Chris Andersonin kirja “Free” kolmen tunnin versiona (spotify linkki) yhteisöllisesti simultaanina ja qaikussa kommentoiden. Kokeilu oli mainio. Kirja tuli otetuksi nopeasti haltuun ja kaupanpäälle vielä vertaiskommentit ilmaiseksi (heh heh). Suosittelen toimintamallia.

“Free” kertoo lähinnä siitä, minkälaiseen talousmalliin ollaan internetissä tultu ja minkälaisessa roolissa free eli ilmainen on näissä internetin talousmalleissa. Minulla oli isot ennakko-odotukset kirjasta ja ne pitivät paikkansa. Koko kirjan mindset eli se näkökulma, josta kirjoittaja ajatuksineen tulee ja minkälaisena hän maailman näkee on, ikävä kyllä, pahasti rajoittunut, ja sitä myötä väärä. Osasin odottaa tätä, kun luin yhden ainoan tweetin ja lisäsin siihen oman arvion tilanteesta. Kyseinen tweetti on zippy314 eli Eric Harris-Braunin kirjoittama kesäkuun lopusta, jossa hän viittaa myös Malcolm Gladwellin kirjoittamaan kirja-arvioon:

Gladwell vs. Anderson on “free”: http://tr.im/qj3K Both wrong w/ arguments based on a single centralized tradable currency #metacurrency

Minulle tuo kyseinen tweetti kertoi sen, että Gladwell sekä Anderson tulevat siitä näkökulmasta, että nykyinen vallitseva raha on ainoa mahdollinen raha, mitä voidaan käyttää. Tweetti kertoi myös sen, että tämä lähtöoletus vinouttaa kaikki heidän argumentit. Andersonin kirja ja Gladwellin kommentit ovat sikäli hyviä, että ne kertovat minkälainen maailma on ollut ja juuri nyt on yhden ainoan rahan vallitessa. Mutta heidän ajatusmallinsa rajoittuu siihen yhteen ainoaan keskitetysti hallittuun rahaan, joka luo taloudesta tietynlaisen. Tämä on surullista, koska juuri ne hyvät innovatiiviset ajatukset olisivat tämän ajattelumallin rajojen ulkopuolella. Andersonin kirjan nimi on ilmainen, jolla hän tarkoittaa 0-maksua, siis sitä, että maksun koko on nolla. Siis yhdellä rahalla mitattuna tulos on nolla. Hän ei huomioi ollenkaan sitä, että muilla vaihtoehtoisilla rahoilla mittaustulos voisi olla nollasta eroava. Toisin sanoen hän pyörii sen ympärillä, että tarkoittaako nolla rahaa samaa kuin arvoton. Hänellä on taustalla oletus, että raha on sama asia kuin arvo. Tämä ei pidä paikkaansa. Raha on väline arvon välittämiseen tai osoittamiseen. Rahan käyttäjä pyrkii siihen, että hän osoittaisi rahalla sen arvon, joka hänen mielestä on oikea. Mutta yleensä rahan käyttäjä ei pysty tätä tekemään, koska käytettävä väline ei sovellu hänen arvon välittämiseensä.

Anderson puhuu siis aivan oikeista relevanteista asioista, mutta hänen päättelynsä jumiutuu raiteille, joiden päässä ei ole oivallusta. Hän kohottaa ilmaisuuden hienoksi malliksi, mutta ei pysty aukaisemaan sitä, miksi se näyttäytyy niin monimuotoisena taloudessa. Tämä johtuu siitä, että absoluuttista ilmaisuutta eli arvottomuutta ei esiinny taloudessa. Jos jokin on aidosti arvoton, se ei kuulu talouteen, koska sillä ei ole vaikutusta mihinkään. Talous perustuu talouden toimijoiden osoittamaan ja välittämään arvoon ja kaikki arvoton on näkymätöntä taloudelle.

Andersonin käyttämää käsitettä ilmaisuus ei ole reaalimaailman taloudessa olemassa. Hänen ilmaisuus asuu vallitsevan yhden rahan mallin luomassa keinotekoisessa rahataloudessa, joka ei pysty välittämään ihmisten arvoja hyvin. Tilanne on analoginen sille kuin aiemmin uskottiin eetterin olemassaoloon. Eetterin pohjalta voitiin tehdä fysikaalisia päätelmiä ja lakeja, vaikkakaan eetteriä ei ole (ainakin nykyisin uskotaan niin). Ilmaisuus on yhden suljetun rahan malliin liittyvä käsite, jota ei oikeasti ole olemassa samalla tavalla kuin eetterin tiheyttäkään ei ole olemassa, koska eetteri ei ole realisuutta. Unohda siis ilmaisuus, sen syvällisempi pohdiskelu ei johda mihinkään sen hienompaan kuin eetterin tiheydenkään syvällinen pohdiskelu johtaa. Mieti mitä on arvo ja miten sitä voidaan osoittaa/välittää/tunnistaa käyttämättä nykyisenkaltaista rahaa.

“Raha on pallopelien pallo” -analogia

Rahataloudesta puhuttaessa on yleensä ainakin kaksi merkittävää ongelmaa. Ensimmäinen on se, että suurella varmuudella esimerkiksi kaikki tämänkin blogin lukijat ovat käyttäneet arjessaan vain yhdenlaista rahaa koko elämänsa aikana. Valtaosa elämän isommista päätöksistä (arvokkaat hankinnat: asunto, auto, opinnot jne.) ja vähemmän tärkeistä (ruoka, vaatteet, palvelut, arkihyödykkeet) tehdään rahan välineellistäminä. Rahan käyttö on niin itsestäänselvää, että harva voi kuvitella millaista elämä olisi, jos ei käytettäisikään sellaista rahaa kuin käytetään. Raha tuntuu olevan yhteiskunnalle vähän sama kuin happi on hengittämiselle. Jos happi loppuu, niin käy huonosti. Jos ilman happi vaihdettaisiin heliumiin tai vetyyn, niin käy huonosti. Jos unohdat hengittää, niin olet kuollut. Aivan sama rahan käytössäkin. Jos raha loppuu, niin olet ongelmissa. Jos raha vaihdettaisiin toisenlaiseksi, niin et tietäisi mitä tehdä. Jos unohtaisit käyttää rahaa, niin olisit yhteiskunnan silmissä kuollut. Tällainen suhde rahaan on ongelmallinen siksi, että jos olet liian lähellä tai liian riippuvainen jostain, niin et voi kuvitella elämää ilman sitä. Jos et voi kuvitella toisenlaista elämää, niin tuskin silloin muutat elämäntapojasikaan. Pitkän linjan huumeidenkäyttäjä ei tiedä miltä tuntuu elämä ilman tuttuja huumeita. Pitkän linjan rahankäyttäjä ei tiedä miltä tuntuu elämä ilman tuttua rahaa.

Toinen ongelma rahatalouden käsittelyssä on valtava skaala. Taloussanomat (via Lars Österman) kirjoittaa 100000 miljardista, jotka ovat hävinneet. Siis jonnekin on hävinnyt noin kuusi isoa loton päävoittoa jokaista suomalaista ihmistä kohti! Tai, jos saisit palkkaa 5000$ jokaisesta uloshengityksestäsi, niin saisit summan kokoon n. 4000 vuodessa! Minusta tämä tuntuu niin isolta luvulta, että ei riitä pää alkuunkaan. Sen sijaan suljen asian pois mielestäni. Tämä on juuri se ongelma, me kaikki suljemme asian pois mielestämme, emmekä voi käsitellä sitä ollenkaan. Tuntuu vaaralliselta, että yhteiskunta pyörii sellaisen asian varassa, jota kukaan ei pysty ymmärtämään ihan biologisista syistä.

Nämä kaksi ongelmaa ehkäisevät hyvin tehokkaasti yhteiskunnallisen keskustelun rahasta välineenä. Rahasta puhutaan paljon, mutta esillä oleva puhe ei kyseenalaista rahan välineellistä luonnetta. Jos joku kyseenalaistaa rahan, niin hän puheenvuoronsa helposti lokeroidaan hörhö-osastolle ja ohitetaan. Viime päivinä olen kuitenkin yllätyksekseni huomannut muutaman tärkeän puheenvuoron. Arhinmäki ehdotti kansanpankkia viikko sitten. Arhinmäen kansanpankki ei varsinaisesti muuttaisi rahaa välineenä, mutta loisi kuitenkin pienen vivahteen rahan käyttökulttuuriin. Radikaalimman puheenvuoron käytti Antti J. Sipilä Vihreän langan mielipidepalstalla 14.8. (en löytänyt sähköistä versiota). Hän puhuu paljon samasta asiasta myös Sinnemäen blogin kommentissa. Sipilä ehdottaa Vihreässä langassa vaihtoehtona keskuspankkien lakkauttamista, josta olen täysin samaa mieltä. Sipilä puhuu laajasti kestämättömästä rahapolitiikasta, mistä myös en voisi olla enemmän samaa mieltä. Sipilä sai vastineen uusimmassa Vihreässä langassa 21.8. Heikki Sairaselta (mielipidepalsta), joka nosti esille sen, että Sipilä ei esittänyt perustetta keskuspankkien lakkauttamiseen. Sairanen kirjoitti: “… Mihin maksimivoiton tavoittelu kvartaalettain katoaisi ilman keskuspankkeja? …” Sairanen viittaa Sipilän vähäisiin perusteisiin tokaisulla: “… Monopoli on sama peli, vaikka sitä pelaisi oravannahoilla. …” Ymmärtääkseni Sairanen viittaa siihen, että jos nykyinen valtion raha lakkautettaisiin ja sijalle tulisi toinen raha, niin mikään ei muuttuisi.

Sairasen esittämän kaltaiset oravannahka-kommentit kielivät minusta sellaisesta ajattelusta, että rahan välineellisille ominaisuuksille ei nähdä vaihtoehtoja. Monopoli on kyllä sama peli oravannahoilla kuin euroilla. Mutta, jos oravannahkoja olisi tummia ja vaaleita, joita ei voisi värjätä, niin Monopoli olisi eri peli. Kaksi toisistaan välittömästi riippumatonta rahaa riittää jo luomaan erilaisen rahatalouden. Tummaa oravannahkaa voitaisiin käyttää vaikkapa ekotaloudessa ja vaalea kapitalistisessa markkinataloudessa tai ihan miten vaan. Joka tapauksessa pelkästään se, että olisi kaksi erilaista rahaa, muuttaisi taloutta aivan merkittävästi. Toinen välineellinen ominaisuus rahassa on se mitä sille tapahtuu ajan kuluessa. Nykyinen raha kasvaa korkoa, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Monopolissa käytettävät oravannahat voisivat vaikka menettää arvoaan suhteessa aikaan, sillä kyllähän tuholaiset oravannahkaankin käyvät. Kyllä siinä taktikointi hotellien rakentamisessa ja katujen ostossa muuttuisi, jos hallussa olevien oravannahkojen arvo tipahtaisi vaikka 20% jokaisella kierroksella (ja vankilakäynnillä 30%).

Minun neuvoni yhteiskunnalle olisi käyttää ajatteluresurssit tien suunnitteluksi pois valtiollisen rahan käytöstä. Rahassa välineenä ei ole mitään vikaa. Se on ehkäpä tärkein väline yhteiskunnalle. Väline on vaan vääränlainen ja välineitä on liian vähän (siis vain yksi). Itselleni valtiollisen (eli nykyisenkaltaisen) rahan välineellisten ongelmien syvällisempi ymmärrys oli ehkä tärkein oivallus aikuiselämässäni. Olen pyrkinyt etsimään analogiaa rahan toiminnasta, jotta voisin lähestyä muita rahapohdinnoillani. Mielestäni olen saanut yhden vähintään kohtalaisen kehitettyä ja kerron sen nyt tässä. Tarinassa on numeroituja merkkejä, jotka olen selittänyt myöhemmin.

Raha on pallopelien pallo

Kuvittele joukko eri-ikäisiä lapsia leikkimässä ulkona (1). Yhdellä vanhemmista lapsista on jalkapallo (2) ja hän ehdottaa, että lapset pelaisivat yhdessä jalkapalloa (3). Muut suostuvat ja peli alkaa (4). Kaikki nauttivat pelistä aluksi (5), mutta sitten yksi pienemmistä lapsista sanoo, että hän ei halua pelata, koska jalkapallo on niin iso ja raskas (6). Hän poistuu pelistä ja hetken kuluttua muutama muukin pieni lapsi poistuu pelistä osin samoista syistä. Jonkun mielestä peli oli liian rajua (7). Pienet lapset aloittavat oman kopittelupelin heittelemällä pienempää palloa (8). Isommat lapset jatkavat jalkapallon pelaamista ja yksi lapsista ehdottaa, että pelissä voisi olla sellainen sääntö, että päällä tehty maali lasketaan kahtena (9). Muut pelaajat suostuvat tähän, jotta peli jatkuisi (10). Päällä tehdään useita maaleja ja osa lapsista haluaisi siirtyä takaisin alkuperäisiin sääntöihin (11). Heille vastataan, että saavat mennä pelaamaan erilleen, jos haluavat pelata ilman uutta sääntöä. He eivät sitä voi kuitenkaan tehdä, koska kenelläkään ei ole toista jalkapalloa (12). Pelin tauotessa yksi lapsista kertoo, kuinka hänen ulkomaalainen serkkunsa osaa pelata amerikkalaista jalkapalloa soikealla pallolla. Monet lapset huokaavat innostuksesta, että kuinka hienoa olisikaan päästä kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa (13). Pelin jatkuessa, naapurikorttelin öykkärilapset ryntäävät pelin keskelle ja ottavat pallon. Öykkärit pelaavat jalkapallolla hetken, tuhoten samalla läheisen kukkapenkin (14).

  1. Toimijoilla on yhteinen toiminta eli yhteistalous
  2. Yhdellä toimijalla on väline yhteistoimintaan eli raha
  3. Ehdotetaan, että muodostettaisiin rahatalous
  4. Kaikki suostuvat yhteiseen rahatalouteen
  5. Mikä tahansa rahatalous on aluksi parempi kuin ei rahataloutta ollenkaan
  6. Käytössä oleva raha ei sovellu yhdelle toimijoista, koska käytetty väline on vääränlainen hänen toimintaansa
  7. Käytössä oleva rahatalous ei sovellu yhdelle toimijoista, koska välineen muodostama rahatalous on vääränlainen hänen toimintaansa
  8. Osa toimijoista perustaa oman rahatalouden, jossa on vaihtoehtoinen raha
  9. Yksi toimijoista haluaa muuttaa rahatalouden sääntöjä suosiollisemmaksi
  10. Muut toimijat eivät kieltäydy, vaikka haluaisivat, koska silloin rahatalous romahtaisi
  11. Osa toimijoista haluaisi muuttaa rahatalouden säännöt tasa-arvoisemmaksi, mutta valta ei ole heillä
  12. Rahataloudesta ei voi erota, koska ei ole vaihtoehtoa vallitsevalle rahalle
  13. Toimijoiden toiminta rahataloudessa on rajoittunutta, koska he joutuvat ilmaisemaan itseään vain yhden rahan kautta
  14. Epätoivotut toimijat voivat ottaa rahan käyttöön ja käyttävät sitä välineenä negatiivisessa toiminnassa

Tälle tarinalle ei pitäisi olla vaikea kuvitella ihanteellista ratkaisua. Sellainen voisi olla, vaikka kaikkien lapsien vienti välinevarastolle, jossa on kaikenlaisia pelivälineitä. Lapset muodostaisivat mieleisiään pelejä mieleistensä pelikavereiden kanssa ja aina välillä pelaajia ja pelejä vaihdettaisiin niin, että kaikki pääsevät ilmaisemaan itseään eri pelaajien kanssa ja eri pelien kautta. Naapurikorttelin öykkäritkin kutsuttaisiin mukaan. Rahataloudessa tämä tarkottaisi, että kuka tahansa saisi perustaa halutunlaisen rahatalouden ja kutsua sinne muita rahan käyttäjiä. Monet (elleivät kaikki) rahankäyttäjistä käyttäisivät useita rahoja aina tilanteen mukaan. Raha ei loppuisi koskaan silloin, kun sitä tarvitsisi. Kukaan ei pääsisi käyttämään valtaa rahan avulla, koska vaihtoehtoisia rahoja olisi aina saatavilla. Ei voi olla köyhyyttä, koska rahaan on aina pääsy. Ei voi olla työttömyyttä, koska aina löytyy mieluisa rahatalous, johon osallistua. Ei voi olla lamaa, koska rahan käyttöä ei säädellä ulkopuolelta. Ammattirikollisuus menettäisi insentiivinsä, jos heille ei olisi tarjolla “niukkaa” rahaa ja vähentäisivät rikollista toimintaansa, jos heille olisi sopiva raha, jonka kautta ilmaista itseään.

Mikään ei estä ihmiskuntaa tai osaa siitä siirtymään vaihtoehtoisiin rahatalouksiin. Jo nykyisissä vaihtoehtoisissa rahatalouksissa on kehitetty rahankäyttömenetelmiä, joissa voidaan käyttää, jopa tuhansia rahoja helposti (ainakin teknisesti helposti). Meiltä ei puutu teknologiaa eikä keksintöjä vain kokemusta, jota ei voi saada muutenkuin kokeilemalla. Uskon vakaasti, että vaihtoehtoisten rahatalouksien käyttöönotto olisi nykyajan tärkein innovaatio ihmiskunnalle ja potentiaalisin ratkaisumalli sellaisiin ongelmiin kuten lamat, köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, ihmisoikeusloukkaukset, sodat, luonnon ylikuormitus ja luonnonresurssien vääristynyt jakautuminen.

Nyt kun poistut tämän blogin ääreltä, niin käyppä kurkkaamassa astiakaappiin tai työkalupakkiin. Jos asut “normaali” taloudessa, niin sinulla ei ole astiakaapissa pelkästään 50 haarukkaa, eikä mitään muuta. Eikä sinulla ole myöskään työkalupakissa pelkästään 50 vatupassia, eikä mitään muuta. Miksi sinulla pitäisi olla kukkarossa 50 samanlaista rahaa eikä ollenkaan muunlaisia rahoja? Kaikenlisäksi joku keskuspankki on päättänyt, että sinulla on haarukoita ja vatupasseja, vaikka haluaisit, että sinulla olisi myös juomalaseja ja vasaroita. Rahataloudessa tulee olla useita erilaisia rahoja ja sinun pitää saada itse päättää minkälaisia rahoja haluat käyttää.