Voiko mitä tahansa varastaa?
Luin yhdeltä istumalta qaikuun alkuviikosta kehkeytyneen hienon keskusteluketjun. Keskustelussa käytiin hyvin pitkälti läpi tekijänoikeuteen ja sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin liittyvät pääteemat. Useita näkökantoja, hyviä sekä huonoja argumentteja, rakentavaa trollausta (rakentava trollaus = trollaaminen, jonka positiiviset keskustelua sytyttävät vaikutukset ovat suuremmat kuin ominaiset negatiiviset vaikutukset), yksimielisyyttä ja erimielisyyttä. Tekijänoikeuteen liittyviä kirjoituksia ja keskusteluja löytyy netistä niin paljon kuin jaksaa vain lukea, mutta harvoin näkee näin värikästä, jossa iloitellaan mielipiteillä eikä hautauduta bunkkereihin.
Tekijänoikeus sekä piratismi ovat nyt ja varsinkin Ruotsin EU-vaalien jälkeen (ks. uutisia Piraattiliiton sivuilta) sellaisia asioita joista kuuluu kaikkien itseään sivistyneinä pitävien pystyä mielipide muodostamaan. Ensimmäisenä pintaan näiden aiheiden kanssa tulee se mikä on oikein ja mikä on väärin. Kenen kuuluu saada tehdä mitä ja mistä pitää maksaa. Mikä on rikollista ja mikä on muuttuvaa yhteiskuntaa. Yksi kaikille tuttu analogia liitetään usein piratismiin ja tekijänoikeuden alaisen teoksen käyttämiseen ja se on”varastaminen. Joidenkin mielestä immateriaalisen teoksen luvaton käyttö on päivänselvää varastamista ja toisten mielestä varastamisesta ei kannattaisi puhua samana päivänä piratismin kanssa. Tämä asia käydään huolella läpi em. qaikun ketjussa. Joidenkin mielestä varastamiseen voidaan sisällyttää monenlaista toimintaa kuten esim. se tavallisin eli fyysisen materian haltuunotto luvatta, plagiointi ja tietysti immateriaalisen teoksen kopiointi. Varastamisen pohdiskelussa on aina mukana omistamisen oikeus eli se mitä kaikki saavat halutessaan katsoa olevan varastettavissa.
Aloin miettimään, että mitä se varastaminen oikeastaan on. Tai mitä on omistaminen. Lyhyelläkin pohdinnalla menee vaikeaksi. Arvelen myös, että tämä taitaa olla ollut oikeustieteen dilemma jo vuosisatoja. Fyysiset asiat ovat helposti katsottavissa “olevan jonkun” ja siten niihin on helppo liittää varkaus eli se tapahtuma, kun omistajalta häviää helppo pääsy fyysisen asian käyttöön. Astetta vaikeammaksi menee jonkun omistaman asian käyttäminen siten, että sitä ei siirretä minnekään. Sitten menee vielä vaikeammaksi, jos omistajuus menee epäselväksi. Ajatusleikkinä voi kokeilla, vaikka seuraavia “varastamisia”: otan roskan sinun roskapöntöstä itselleni, käyn uimassa sinun yksityisalueella olevalta laiturilta, otan viimeisen ostoskorin kaupassa nenäsi edestä, kerron sinulta kuulemani vitsin omissa nimissäni, nimeän lapseni nimellä jota tuttavani olivat suunnitelleet omalla lapselleen, en päästä sinua ohi autotiellä. Näitä voisi keksiä loputtomasti, kaikki jonkun mielestä varastamista eli oikeastaan toisen mielen pahoittamista. Meillä on usein yhteneväisiä kulttuurikäsityksiä, jotka kertovat millä tavoin on reilua pahoittaa toisen mieli ja nämä eivät ole varastamista vaan normaalia hyväksyttävää käyttäytymistä. Yksi klassikko on esim. se, että saako toisen käyttämään tuolin ottaa omaan käyttöön toisen ollessa hetken toisaalla? Saa, jos antaa tuolin takaisin kun toinen palaa, mutta ei ehkä saa jos ei aio antaa tuolia toisen käyttöön, vaikka hän palaisi. Minusta tämä kertoo siitä, että ehdottomat säännöt siitä mikä on varastamista on erittäin vaikea tai jopa käytännössä mahdoton saavuttaa. Ainoa fiksu tapa on pyrkiä keskustelemaan siitä mitä oma yhteisö ja enemmistö muista ajattelee. Olen lukenut paljon keskusteluja, joissa haetaan määritelmää varastamiselle tai analogiaa piratismille. Tiedän, että monella leikkaa kiinni pahasti jo siinä vaiheessa, kun joku yrittää laittaa pisteen piratismikeskustelulle pudottamalla täydellisenä pitämänsä analogian. Silti näitä analogioita ja määrittely-yrityksiä tulisi tehdä, jotta päästäisiin kohti välttävää konsensusta siitä mikä on varastamista 2000-luvulla. Viimeisimpänä tähän liittyen aloin miettimään, että mitenkähän hyvin sosiaalinen vastine -malli lähtee puremaan jatkossa, koska sen avulla perinteinen varastaminen ei taida olla oikeastaan mahdollista, koska sosiaaliseen vastinetalouteen ei itsessään liity rahaa. Tämä jää nyt ikävästi tyngäksi, mutta palailen tähän aivan pian. Kuulen mielelläni, jos joku osaa määritellä varastamisen geneerisesti?
7 Responses to “Voiko mitä tahansa varastaa?”
Varastaminen on yksinkertaisesti “ottamista ilman omistajan lupaa”. Noissa mainitsemissasi esimerkeissä omistajuus on vähintäänkin kyseenalainen, mutta po. digitaalisilla sisällöillä ON omistaja. Onko niin, että varastamisen käsite on hämärtynyt nimenomaan warettajilta?
http://wordnetweb.princeton.edu/perl/webwn?s=steal
http://www.merriam-webster.com/dictionary/steal
http://dictionary.reference.com/browse/steal
Mutta miten kopion tekeminen voidaan laskea ottamiseksi? “omistajalla” (ajatus ideoiden omistamisesta on uusi, verrattuna esim homo sapiensin ikään lajina, ja kiistelty) säilyy yhä oma kappaleensa…
Anyways kestelu on käyty tuolla Qaikussa, jotta täällä ei toisteta jokaista pointtia niin jos on lisättävää niin Qaikuun, kiitos.
Mutta kuka on digitaalisen sisällön omistaja? Jos ostan itselleni musiikkikappaleen, eikö minulla silloin ole oikeus luovuttaa se eteenpäin, vähän kuin minulla on oikeus luovuttaa ostamani levy eteenpäin? Toisaalta minulla on oikeus ottaa itselleni kopioita musiikkikappaleesta omaan käyttöön. Jos siis otan itselleni kopioita musiikkikappaleesta ja luovutan sen jälkeen alkuperäisen kappaleen muille, olenko varas?
Musiikin omistaminenhan on uusi ja outo konsepti, joka omalta osaltaan selittää sitä syvää hämmennystä jonka tämä kysymys herättää…
Ja mitä musiikkibisnekseen tulee, niin tuntuu ettei mikään pilaa teollisuudenalaa niin tehokkaasti kuin tarpeeksi pitkä ajanjakso jolloin voitot ovat luonnottoman suuria. CD-kauden alku söi musabisneksen sielun.
@Harto, “ottamista ilman omistajan lupaa” on hyvä määritys varastamiselle, mutta mitä on “ottaminen” ja mitä on “omistaja” tässä yhteydessä. Yritän palailla näihin myöhemmin. Sanot myös, että “digitaalisilla sisällöillä ON omistaja”, minä muuttaisin tuohon “omistajia”. Siitähän tässä hyvin pitkälti on kyse, materialle on helppo määritellä yksi omistaja ja vaikea määritellä montaa omistajaa, immaterian kohdalla nuo menevät täysin päinvastoin.
@Tero: Teoksen oikeudet (ml. omistusoikeus) on sen luojalla. Hän voi sitten luovuttaa niitä sopimuksilla muille, esim. jälleenmyynti- ja levitysoikeudet. Muilla, kuten warettajilla, niitä oikeuksia ei ole, vaan heillä on vain lain mukaiset oikeudet laillisesti saamaansa materiaaliin. Ja kuten todettu, ilman lupaa/oikeutta ottaminen on varastamista.
Ymmärrän kyllä, että sulla on warettamista yleisempi agenda tiedon vapauttamiselle. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä digitaalisen materiaalian omistusoikeuden rapauttaminen tarkoittaisi, kun yhä useammin omistettava (lue: kaupankäynnin kohteena oleva) materiaali on nimenomaan digitaalista.
@hponka, olen kyllä miettinyt mitä tästä kaikesta on seuraamassa, mutta nähtävästi tässä on tulossa sellainen yhteentörmäys, että tapahtumien ennakointi menee toivottomaksi. Minun ajatuksissa vahvistuu päivä päivältä enemmän mikä olisi oikein ja ihmiskunnalle parasta. Vaikeuksia tuottaa lähinnä ymmärtää “vastapuolen” arvojen perusteluja. Tähänkin blogi-kirjoitukseen kirvoitti se lukemattomia kertoja läpikäymäni ajatus: “mitenkä ne eivät ymmärrä tätä” tai “mitenkä ihmeessä ne voivat puolustaa tällaista”. Yritän jatkossa tarkentaa aihetta tuoreemmille alueille, minulta ei löydy tähän perusasetelmaan “immateriaalisen hyödykkeen käyttö on/ei ole ihmisoikeus” enää lisää uutta sanottavaa. Muut kuvaavat sen asian olennaista luonnetta huomattavasti paremmin, kuten esim. Ruotsissa.
Leave a Reply