Yksi keskeinen asia tietoviikon jutussa ja lähes kaikessa rahatalouden muutoksen pohdinnassa tulee kerta kerran jälkeen vastaan. Vaihtoehtoisia rahoja tai mitä tahansa perinteisestä rahasta poikkeavaa rahamaista välinettä ajatellaan aina sen tutun rahan mielikuvan kautta. Kuvitellaan, että jos se uusi raha ei ole rahaa niin onhan se kuitenkin samoja periaatteita noudattava väline. Tietoviikon toisessa liitännäisessä jutussa tohtori Ilkka Kieman kommenteista paistaa selvästi läpi, että ennakointi avoimen rahan noususta tehdään sen perusteella, että avoin raha käyttäytyy suurinpiirtein samalla tavalla kuin perinteinen raha:

”Ei tunnu kovin todennäköiseltä, että jokaisella pienelläkin ryhmällä voisi olla oma valuutta.”

Kiema huomauttaa, että rahatalouden kehitys on kulkenut jo pitkään juuri toiseen suuntaan, kohti yhtenäisvaluuttoja.

”Valuutalta halutaan ennen kaikkea luotettavuutta, sitä ettei jokin pieni ryhmä voi keinotella sillä tai muuttaa sen arvoa nopeasti – vaikkapa laskemalla nopeasti paljon rahaa liikkeelle, jolloin seurauksena on hyperinflaatio. Suuntaus yhtenäisvaluuttoihin perustuu juuri tähän”, hän muistuttaa.

Avoin raha on hyvin helppo ottaa vaan yhtenä virtuaalivaluuttana. Tässä tehdään valtava arviointivirhe. Avoimen rahan mahdollinen toimivuus ihmisen yhteistoiminnan välineenä perustuu juuri siihen, että se on aidosti erilainen kuin perinteinen raha. Esimerkiksi avointa rahaa voi luoda kuka tahansa milloin tahansa ja se ei kasva korkoa, eikä sitä voi lainata, eikä sitä lasketa liikkeelle. Muitakin eroja on, mutta jo nämä tekevät siitä merkittävästi erilaisen kuin perinteinen raha.

Olen seurannut pitkään puolueeksi pyrkivän Suomen talousdemokratia ry:n otteita ja heitä vaivaa tämä sama tauti. He näkevät kirkkaasti mikä nykyisessä rahataloudessa on vikana, mutta pyrkivät korjaamaan sitä niin, että perinteinen raha säilyisi suurinpiirtein muuttumattona. Tämä tie ei vie pitkälle. Rahatalous on sellainen kuin se on, sen takia koska se on rakentunut tietynlaisen rahan päälle. Rahatalous on aina sen näköinen kuin rahakin. Perinteistä rahataloutta ei voida merkittävästi muuttaa ilman rahan muuttamista.

Itselleni mielenkiintoisimmaksi web-talouden alueella on noussut kehitys, jossa ihmisen arkinen ja perustavanlaatuinen taloudellinen toiminta (kuluttaminen, palkka, varallisuus, sosiaalinen pääoma jne.) alkaa muuntua sen joutuessa kosketuksiin webin mahdollistamien uusien toimintatapojen kanssa. Nykyistä tilannetta voidaan kuvata siten, että jäykästi toimintatapojaan muuttava ihminen on uusien web-palvelujen tykistötulen alla. Web-palvelut pyrkivät löytämään toinen toistaan paremman konseptin, joka läpäisisi perustallaajan urautuneen käyttäytymiskuoren. Ihminen haluaa kovasti uusia parempia toimintamalleja taloudelliseen käyttäytymiseensä, mutta arki on niin monen toiminnan juuri ja juuri hallittu kompleksinen kokonaisuus, että sen muuttaminen vaatii usein isonkin mm. mentaalisen, sosiaalisen ja emotionaalisen kustannuksen. Suositut yhteisölliset palvelut perustuvat siihen, että ne pystyvät muuttamaan käyttäjän toiminnan ja ympäristön suhteen mielekkäämmäksi käyttäjälle. Yhteisölliset palvelut eivät niinkään tarjoa jotain parempaa käyttäjän toimintaan, vaan ne mahdollistavat toimintaympäristön, jossa käyttäjät pystyvät toimimaan vuorovaikutuksessa aiempaa mielekkäämmin. Yhteisöllisestä palvelusta tulee silloin menestys, kun käyttäjä katsoo, että kustannus oman toimintamallin muuttamisesta on pienempi kuin se arvo, jonka hän saa uudesta toimintamallista. Tätä toimintamallin muuntumista on tunnetusti tapahtunut sosiaalisen median alueella eli sosiaalisessa käyttäytymisessä (kommunikaatiossa, tiedonjaossa), mutta jatkossa painopiste tulee olemaan enemmän taloudellisessa toiminnassa.

Länsimaisen ihmisen taloudellista toimintaa on diktaattorimaisin elkein hallinnut raha. Meidän taloudellista toiminnasta häikäisevän suuri osuus on raha-välitteistä. Rahan ylivalta on jopa niin suvereenia, että minkäänlaista muuta taloudellista toimintaa on ollut vaikea edes tiedostaa olevan. Tätä rahan jalansijan kokoa voidaan käyttää esim. havainnollistavana ominaisuutena tulkitessa uusia webin talouteen liittyviä palveluita.

Katsastin hyvin pikaisesti läpi kaksi uutta talouteen liittyvää palvelua tai konseptia nimeltään friendstock ja listia. Ne ovat hyvin erilaisia toiminnaltaan, mutta ovat kuitenkin esimerkillisiä uusien taloudellisten palveluiden esiinmarssia tutkittaessa. Friendstock on facebook-sovellus, jossa facebookkajat ovat osakepörssissä noteraattujana subjekteja. Osakkeita ostetaan ja myydään ristiin rastiin muiden kanssa ja yritetään hilata omaa osakekurssia ylöspäin. Mielenkiinto syntyy sosiaalisesta pelistä, jossa leikillisenä panoksena ovat suosio, maine, verkostot, kaveruus jne. Friendstock on enimmäkseen peli, mutta myös bisnes sovelluksen tekijöille. Friendstockiin voi ostaa boostia oikealla rahalla, mikä paljastaa, että kyseessä on eräänlainen sosiaalinen rahapeli. Useimmat pelaajista eivät käytä rahaa, mutta jotkut käyttävät ostaakseen rahalla sosiaalista “vipuvoimaa”. Sosiaalinen peli on sen verran monimutkainen, että pinnalta ei näy selkeästi missä rahalla ostettu “vipuvoima” vaikuttaa ja missä ei. Tämä malli on hyvin tyypillinen ja sitä käytetään paljon web-peleissä. Malli on yhdenlainen versio Freemium-mallista. Malliin kuuluu se, että kaikki saavat pelata vapaasti, mutta pelaajille on tarjolla jotain pelimaailman sisäistä rahaa vastaan. Jossain taistelupelissä se voi olla parempi ase tai roolipelissä parempi hahmonkyky tms. Rahalla ostetaan siis jotain pelimaailman sisäistä arvoa, jota ei voi viedä pelimaailman ulkopuolelle. Koska joku omistaa pelimaailman ja voi myydä tätä pelimaailman sisäistä arvoa rahalla, niin se tekee mallista suljetun bisneksen. Tämä malli on melko toimiva, koska ollaan lähellä win-win-win tilannetta. Pelin omistaja saa rahaa, rahankäyttäjä saa haluamansa, mutta muut pelaajat saavat vain pelin, joka ei ole täysin oikeudenmukainen. Jos peli on kuitenkin on hyvä ja mielenkiintoinen muillekin kuin rahaa käyttäville pelaajille, niin epäoikeudenmukaisuus ei ole niin tärkeää eli lähes win. Malli säilyy oletettavasti kohtalaisen kannattavana ja tulee ilmenemään lukemattomissa eri muodoissa. Malli ei ole kylläkään erityisen kiinnostava.

Listia on taas huomattavasti Friendstockia mielenkiintoisempi. Digitalikkossa kuvattiin Listian idea, josta tässä pätkiä:

…Listia on huutokauppapalvelu, joka haluaa olla ilmaisen tavaran eBay. Pisteitä saa jättämällä omia tavaroitaan huutokaupattavaksi ja näillä samaisilla pisteillä voi sitten huutaa tavaroita, joista itse on kiinnostunut. …

…Tulokkaan bisnesmalli perustuu siihen, että puuttuvia pisteitä omiin huutoihinsa voi myös ostaa. Palvelun perustajat ovat myös huomioineet, että montaa ilmaiseksi antavaa motivoi ihan aito hyväntekeväisyys virtuaalipisteiden sijaan. Jokainen huudattaja voi valita hyväntekeväisjärjestön, joka saa 60% ostetuista pisteistä, joita huutoon on käytetty. …

Listia tai muut samalla idealla toimivat palvelut saattavat hyvinkin olla huuto.netin ja muiden rahalla toimivien osto/myynti-palveluiden tappajia. Uutta ja mielenkiintoista Listiassa on käytössä olevat pisteet, joista muodostuu oma virtuaalivaluuttansa. Virtuaalimaailmoissa on ollut virtuaalivaluuttoja jo vuosia, mutta niissä on yleensä kaksi merkittävää eroa verrattuna Listian pisteisiin. Ensimmäinen on se, että Listian pisteet ovat käypä valuutta ihan konkreettiseen materiaaliin. Virtuaalimaailmojen tai verkkopelien omat valuutat ovat luontaisilta ominaisuuksiltaan kiinnitetty kyseiseen virtuaalimaailmaan ja sitä kautta virtuaalisiin hyödykkeisiin. Ihmiselle materiaalinen maailma tulee aina olemaan se perustavin (niin kauan kuin meillä on lihallinen keho), joten materiaalisen maailman valuutat ovat kova juttu aina. Toinen ero on se, että Listian pisteet ovat lähes käyttäjien omia. Ne ovat kytketty rahaan, mutta kuvittelisin, että pisteille muodostuu sellainen arvo, jossa rahalla ei ole juurikaan jalansijaa. Siis niin, että valtaosa käyttäjistä muodostaa Listian kautta talouden, joka ei sisällä rahaa. He eivät millään keinoin pyri vaihtamaan pisteitä rahaan eivätkä osta rahalla pisteitä. Heille pisteet luovat rahataloutta jatkavan/venyttävän talouden osan. Pistetalous ei ole kokonaan käyttäjien oma, koska he eivät voi sanella ehtoja sille miten raha kytkeytyy pisteisiin. Tällainenkin vapaus on uutta, koska tähän mennessä pisteiden tai virtuaalivaluuttojen käytön sääntely on ollut voimakkaampaa.

Ennustaisin, että seuraavat kolme edistysaskelta Listian viitoittamalla uralla tulevat olemaan erikoistuneet pistetaloudet, vapaasti kelluva pistetalous ja itsenäiset pistetaloudet. Erikoistuneella pistetaloudella tarkoitan sitä, samassa pistetaloudessa on useita erillisiä pisteitä käytössä. Listian esimerkissä se tarkoittaisi sitä, että olisi elektroniikkapisteet, urheilutavarapisteet ja dvd-pisteet jne. Toisin sanoen jokainen erillinen hyödykekategoria saa oman pistevaluuttansa. Vapaasti kelluvalla pistetaloudella tarkoitan taas sitä, että rahaa ei ole kiinteästi kytketty pistesysteemiin. Pistevaluutta pääsee tavallaan kellumaan ilman, että se olisi ankkuroitu kiinteästi rahan arvoon. Ei siis ole mitään pysyvää vaihtosuhdetta pisteiden ja rahan välillä vaan vaihtosuhde elää koko ajan riippuen esim. kokonaisvaihtovolyymista. Kolmas askel on sitten ehkä pidemmän kurotuksen takana, mutta se on sitten sitäkin mullistavampi. Itsenäisellä pistetaloudella tarkoitan sitä, että pisteillä ei ole linkitystä rahaan, vaan ne muodostavat rahasta riippumattoman pistetalouden. Tällöin palveluntarjoajan asema muuttuu niin, että sen tulot koostuvat esim. pistesysteemin käyttömaksuista, eivätkä pisteiden myynnistä. Käyttäjät käyttävät pisteitä niinkuin tahtovat sekä missä tahtovat ja palveluntarjoaja ei tarjoakaan pisteiden käyttöympäristöä vaan itse pistesysteemin eli huolehtii pistesysteemin liittyvästä vakaudesta ja tietoturvasta.

Näiden askeleiden seuraajat vievätkin sitten jo pistesysteemin lähelle avointa rahaa (openmoney), josta saat kuvaa katsomalla esim. hienot havainnollistusvideot täältä (kymmenkunta videota yhteensä tällä hetkellä). Sosiaalinen vastine eli svastine on sitten näille pistesysteemeille rinnakkainen kehityskulku, jossa pisteet eivät ole sidottu niinkään materiaan tai palveluihin vaan niiden käyttäjän identiteettiin. Tästä lisää seuraavissa kirjoituksissa.

“Free” kertoo lähinnä siitä, minkälaiseen talousmalliin ollaan internetissä tultu ja minkälaisessa roolissa free eli ilmainen on näissä internetin talousmalleissa. Minulla oli isot ennakko-odotukset kirjasta ja ne pitivät paikkansa. Koko kirjan mindset eli se näkökulma, josta kirjoittaja ajatuksineen tulee ja minkälaisena hän maailman näkee on, ikävä kyllä, pahasti rajoittunut, ja sitä myötä väärä. Osasin odottaa tätä, kun luin yhden ainoan tweetin ja lisäsin siihen oman arvion tilanteesta. Kyseinen tweetti on zippy314 eli Eric Harris-Braunin kirjoittama kesäkuun lopusta, jossa hän viittaa myös Malcolm Gladwellin kirjoittamaan kirja-arvioon:

Gladwell vs. Anderson on “free”: http://tr.im/qj3K Both wrong w/ arguments based on a single centralized tradable currency #metacurrency

Minulle tuo kyseinen tweetti kertoi sen, että Gladwell sekä Anderson tulevat siitä näkökulmasta, että nykyinen vallitseva raha on ainoa mahdollinen raha, mitä voidaan käyttää. Tweetti kertoi myös sen, että tämä lähtöoletus vinouttaa kaikki heidän argumentit. Andersonin kirja ja Gladwellin kommentit ovat sikäli hyviä, että ne kertovat minkälainen maailma on ollut ja juuri nyt on yhden ainoan rahan vallitessa. Mutta heidän ajatusmallinsa rajoittuu siihen yhteen ainoaan keskitetysti hallittuun rahaan, joka luo taloudesta tietynlaisen. Tämä on surullista, koska juuri ne hyvät innovatiiviset ajatukset olisivat tämän ajattelumallin rajojen ulkopuolella. Andersonin kirjan nimi on ilmainen, jolla hän tarkoittaa 0-maksua, siis sitä, että maksun koko on nolla. Siis yhdellä rahalla mitattuna tulos on nolla. Hän ei huomioi ollenkaan sitä, että muilla vaihtoehtoisilla rahoilla mittaustulos voisi olla nollasta eroava. Toisin sanoen hän pyörii sen ympärillä, että tarkoittaako nolla rahaa samaa kuin arvoton. Hänellä on taustalla oletus, että raha on sama asia kuin arvo. Tämä ei pidä paikkaansa. Raha on väline arvon välittämiseen tai osoittamiseen. Rahan käyttäjä pyrkii siihen, että hän osoittaisi rahalla sen arvon, joka hänen mielestä on oikea. Mutta yleensä rahan käyttäjä ei pysty tätä tekemään, koska käytettävä väline ei sovellu hänen arvon välittämiseensä.

Anderson puhuu siis aivan oikeista relevanteista asioista, mutta hänen päättelynsä jumiutuu raiteille, joiden päässä ei ole oivallusta. Hän kohottaa ilmaisuuden hienoksi malliksi, mutta ei pysty aukaisemaan sitä, miksi se näyttäytyy niin monimuotoisena taloudessa. Tämä johtuu siitä, että absoluuttista ilmaisuutta eli arvottomuutta ei esiinny taloudessa. Jos jokin on aidosti arvoton, se ei kuulu talouteen, koska sillä ei ole vaikutusta mihinkään. Talous perustuu talouden toimijoiden osoittamaan ja välittämään arvoon ja kaikki arvoton on näkymätöntä taloudelle.

Andersonin käyttämää käsitettä ilmaisuus ei ole reaalimaailman taloudessa olemassa. Hänen ilmaisuus asuu vallitsevan yhden rahan mallin luomassa keinotekoisessa rahataloudessa, joka ei pysty välittämään ihmisten arvoja hyvin. Tilanne on analoginen sille kuin aiemmin uskottiin eetterin olemassaoloon. Eetterin pohjalta voitiin tehdä fysikaalisia päätelmiä ja lakeja, vaikkakaan eetteriä ei ole (ainakin nykyisin uskotaan niin). Ilmaisuus on yhden suljetun rahan malliin liittyvä käsite, jota ei oikeasti ole olemassa samalla tavalla kuin eetterin tiheyttäkään ei ole olemassa, koska eetteri ei ole realisuutta. Unohda siis ilmaisuus, sen syvällisempi pohdiskelu ei johda mihinkään sen hienompaan kuin eetterin tiheydenkään syvällinen pohdiskelu johtaa. Mieti mitä on arvo ja miten sitä voidaan osoittaa/välittää/tunnistaa käyttämättä nykyisenkaltaista rahaa.

Toinen ongelma rahatalouden käsittelyssä on valtava skaala. Taloussanomat (via Lars Österman) kirjoittaa 100000 miljardista, jotka ovat hävinneet. Siis jonnekin on hävinnyt noin kuusi isoa loton päävoittoa jokaista suomalaista ihmistä kohti! Tai, jos saisit palkkaa 5000$ jokaisesta uloshengityksestäsi, niin saisit summan kokoon n. 4000 vuodessa! Minusta tämä tuntuu niin isolta luvulta, että ei riitä pää alkuunkaan. Sen sijaan suljen asian pois mielestäni. Tämä on juuri se ongelma, me kaikki suljemme asian pois mielestämme, emmekä voi käsitellä sitä ollenkaan. Tuntuu vaaralliselta, että yhteiskunta pyörii sellaisen asian varassa, jota kukaan ei pysty ymmärtämään ihan biologisista syistä.

Nämä kaksi ongelmaa ehkäisevät hyvin tehokkaasti yhteiskunnallisen keskustelun rahasta välineenä. Rahasta puhutaan paljon, mutta esillä oleva puhe ei kyseenalaista rahan välineellistä luonnetta. Jos joku kyseenalaistaa rahan, niin hän puheenvuoronsa helposti lokeroidaan hörhö-osastolle ja ohitetaan. Viime päivinä olen kuitenkin yllätyksekseni huomannut muutaman tärkeän puheenvuoron. Arhinmäki ehdotti kansanpankkia viikko sitten. Arhinmäen kansanpankki ei varsinaisesti muuttaisi rahaa välineenä, mutta loisi kuitenkin pienen vivahteen rahan käyttökulttuuriin. Radikaalimman puheenvuoron käytti Antti J. Sipilä Vihreän langan mielipidepalstalla 14.8. (en löytänyt sähköistä versiota). Hän puhuu paljon samasta asiasta myös Sinnemäen blogin kommentissa. Sipilä ehdottaa Vihreässä langassa vaihtoehtona keskuspankkien lakkauttamista, josta olen täysin samaa mieltä. Sipilä puhuu laajasti kestämättömästä rahapolitiikasta, mistä myös en voisi olla enemmän samaa mieltä. Sipilä sai vastineen uusimmassa Vihreässä langassa 21.8. Heikki Sairaselta (mielipidepalsta), joka nosti esille sen, että Sipilä ei esittänyt perustetta keskuspankkien lakkauttamiseen. Sairanen kirjoitti: “… Mihin maksimivoiton tavoittelu kvartaalettain katoaisi ilman keskuspankkeja? …” Sairanen viittaa Sipilän vähäisiin perusteisiin tokaisulla: “… Monopoli on sama peli, vaikka sitä pelaisi oravannahoilla. …” Ymmärtääkseni Sairanen viittaa siihen, että jos nykyinen valtion raha lakkautettaisiin ja sijalle tulisi toinen raha, niin mikään ei muuttuisi.

Sairasen esittämän kaltaiset oravannahka-kommentit kielivät minusta sellaisesta ajattelusta, että rahan välineellisille ominaisuuksille ei nähdä vaihtoehtoja. Monopoli on kyllä sama peli oravannahoilla kuin euroilla. Mutta, jos oravannahkoja olisi tummia ja vaaleita, joita ei voisi värjätä, niin Monopoli olisi eri peli. Kaksi toisistaan välittömästi riippumatonta rahaa riittää jo luomaan erilaisen rahatalouden. Tummaa oravannahkaa voitaisiin käyttää vaikkapa ekotaloudessa ja vaalea kapitalistisessa markkinataloudessa tai ihan miten vaan. Joka tapauksessa pelkästään se, että olisi kaksi erilaista rahaa, muuttaisi taloutta aivan merkittävästi. Toinen välineellinen ominaisuus rahassa on se mitä sille tapahtuu ajan kuluessa. Nykyinen raha kasvaa korkoa, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Monopolissa käytettävät oravannahat voisivat vaikka menettää arvoaan suhteessa aikaan, sillä kyllähän tuholaiset oravannahkaankin käyvät. Kyllä siinä taktikointi hotellien rakentamisessa ja katujen ostossa muuttuisi, jos hallussa olevien oravannahkojen arvo tipahtaisi vaikka 20% jokaisella kierroksella (ja vankilakäynnillä 30%).

Minun neuvoni yhteiskunnalle olisi käyttää ajatteluresurssit tien suunnitteluksi pois valtiollisen rahan käytöstä. Rahassa välineenä ei ole mitään vikaa. Se on ehkäpä tärkein väline yhteiskunnalle. Väline on vaan vääränlainen ja välineitä on liian vähän (siis vain yksi). Itselleni valtiollisen (eli nykyisenkaltaisen) rahan välineellisten ongelmien syvällisempi ymmärrys oli ehkä tärkein oivallus aikuiselämässäni. Olen pyrkinyt etsimään analogiaa rahan toiminnasta, jotta voisin lähestyä muita rahapohdinnoillani. Mielestäni olen saanut yhden vähintään kohtalaisen kehitettyä ja kerron sen nyt tässä. Tarinassa on numeroituja merkkejä, jotka olen selittänyt myöhemmin.

Raha on pallopelien pallo

Kuvittele joukko eri-ikäisiä lapsia leikkimässä ulkona (1). Yhdellä vanhemmista lapsista on jalkapallo (2) ja hän ehdottaa, että lapset pelaisivat yhdessä jalkapalloa (3). Muut suostuvat ja peli alkaa (4). Kaikki nauttivat pelistä aluksi (5), mutta sitten yksi pienemmistä lapsista sanoo, että hän ei halua pelata, koska jalkapallo on niin iso ja raskas (6). Hän poistuu pelistä ja hetken kuluttua muutama muukin pieni lapsi poistuu pelistä osin samoista syistä. Jonkun mielestä peli oli liian rajua (7). Pienet lapset aloittavat oman kopittelupelin heittelemällä pienempää palloa (8). Isommat lapset jatkavat jalkapallon pelaamista ja yksi lapsista ehdottaa, että pelissä voisi olla sellainen sääntö, että päällä tehty maali lasketaan kahtena (9). Muut pelaajat suostuvat tähän, jotta peli jatkuisi (10). Päällä tehdään useita maaleja ja osa lapsista haluaisi siirtyä takaisin alkuperäisiin sääntöihin (11). Heille vastataan, että saavat mennä pelaamaan erilleen, jos haluavat pelata ilman uutta sääntöä. He eivät sitä voi kuitenkaan tehdä, koska kenelläkään ei ole toista jalkapalloa (12). Pelin tauotessa yksi lapsista kertoo, kuinka hänen ulkomaalainen serkkunsa osaa pelata amerikkalaista jalkapalloa soikealla pallolla. Monet lapset huokaavat innostuksesta, että kuinka hienoa olisikaan päästä kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa (13). Pelin jatkuessa, naapurikorttelin öykkärilapset ryntäävät pelin keskelle ja ottavat pallon. Öykkärit pelaavat jalkapallolla hetken, tuhoten samalla läheisen kukkapenkin (14).

1. Toimijoilla on yhteinen toiminta eli yhteistalous
2. Yhdellä toimijalla on väline yhteistoimintaan eli raha
3. Ehdotetaan, että muodostettaisiin rahatalous
4. Kaikki suostuvat yhteiseen rahatalouteen
5. Mikä tahansa rahatalous on aluksi parempi kuin ei rahataloutta ollenkaan
6. Käytössä oleva raha ei sovellu yhdelle toimijoista, koska käytetty väline on vääränlainen hänen toimintaansa
7. Käytössä oleva rahatalous ei sovellu yhdelle toimijoista, koska välineen muodostama rahatalous on vääränlainen hänen toimintaansa
8. Osa toimijoista perustaa oman rahatalouden, jossa on vaihtoehtoinen raha
9. Yksi toimijoista haluaa muuttaa rahatalouden sääntöjä suosiollisemmaksi
10. Muut toimijat eivät kieltäydy, vaikka haluaisivat, koska silloin rahatalous romahtaisi
11. Osa toimijoista haluaisi muuttaa rahatalouden säännöt tasa-arvoisemmaksi, mutta valta ei ole heillä
12. Rahataloudesta ei voi erota, koska ei ole vaihtoehtoa vallitsevalle rahalle
13. Toimijoiden toiminta rahataloudessa on rajoittunutta, koska he joutuvat ilmaisemaan itseään vain yhden rahan kautta
14. Epätoivotut toimijat voivat ottaa rahan käyttöön ja käyttävät sitä välineenä negatiivisessa toiminnassa

Tälle tarinalle ei pitäisi olla vaikea kuvitella ihanteellista ratkaisua. Sellainen voisi olla, vaikka kaikkien lapsien vienti välinevarastolle, jossa on kaikenlaisia pelivälineitä. Lapset muodostaisivat mieleisiään pelejä mieleistensä pelikavereiden kanssa ja aina välillä pelaajia ja pelejä vaihdettaisiin niin, että kaikki pääsevät ilmaisemaan itseään eri pelaajien kanssa ja eri pelien kautta. Naapurikorttelin öykkäritkin kutsuttaisiin mukaan. Rahataloudessa tämä tarkottaisi, että kuka tahansa saisi perustaa halutunlaisen rahatalouden ja kutsua sinne muita rahan käyttäjiä. Monet (elleivät kaikki) rahankäyttäjistä käyttäisivät useita rahoja aina tilanteen mukaan. Raha ei loppuisi koskaan silloin, kun sitä tarvitsisi. Kukaan ei pääsisi käyttämään valtaa rahan avulla, koska vaihtoehtoisia rahoja olisi aina saatavilla. Ei voi olla köyhyyttä, koska rahaan on aina pääsy. Ei voi olla työttömyyttä, koska aina löytyy mieluisa rahatalous, johon osallistua. Ei voi olla lamaa, koska rahan käyttöä ei säädellä ulkopuolelta. Ammattirikollisuus menettäisi insentiivinsä, jos heille ei olisi tarjolla “niukkaa” rahaa ja vähentäisivät rikollista toimintaansa, jos heille olisi sopiva raha, jonka kautta ilmaista itseään.

Mikään ei estä ihmiskuntaa tai osaa siitä siirtymään vaihtoehtoisiin rahatalouksiin. Jo nykyisissä vaihtoehtoisissa rahatalouksissa on kehitetty rahankäyttömenetelmiä, joissa voidaan käyttää, jopa tuhansia rahoja helposti (ainakin teknisesti helposti). Meiltä ei puutu teknologiaa eikä keksintöjä vain kokemusta, jota ei voi saada muutenkuin kokeilemalla. Uskon vakaasti, että vaihtoehtoisten rahatalouksien käyttöönotto olisi nykyajan tärkein innovaatio ihmiskunnalle ja potentiaalisin ratkaisumalli sellaisiin ongelmiin kuten lamat, köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, ihmisoikeusloukkaukset, sodat, luonnon ylikuormitus ja luonnonresurssien vääristynyt jakautuminen.

Nyt kun poistut tämän blogin ääreltä, niin käyppä kurkkaamassa astiakaappiin tai työkalupakkiin. Jos asut “normaali” taloudessa, niin sinulla ei ole astiakaapissa pelkästään 50 haarukkaa, eikä mitään muuta. Eikä sinulla ole myöskään työkalupakissa pelkästään 50 vatupassia, eikä mitään muuta. Miksi sinulla pitäisi olla kukkarossa 50 samanlaista rahaa eikä ollenkaan muunlaisia rahoja? Kaikenlisäksi joku keskuspankki on päättänyt, että sinulla on haarukoita ja vatupasseja, vaikka haluaisit, että sinulla olisi myös juomalaseja ja vasaroita. Rahataloudessa tulee olla useita erilaisia rahoja ja sinun pitää saada itse päättää minkälaisia rahoja haluat käyttää.

En ole perinteisen edustuksellisen demokratian kannattaja, koska siinä valta keskittyy ihan turhaan harvoille henkilöille. Henkilöiden vallan hamuaminen ei ole juuri muuta kuin itsekkyyttä, jota ei tarvitsisi ylläpitää yhteiskunnan toimesta. Mutta, jos lähdetään siitä, että edustuksellinen demokratia halutaan säilyttää ja pitää henkilökeskeiset päätöksentekoelimet voimissaan, niin olisiko meillä vaihtoehtoista mallia, jolla vaalirahoitus-sotkuista päästäisiin? Olen viime aikoina pohdiskellut rahataloutta ja myös markkinataloutta (lue muualta blogista), sieltä löytyy legendaarinen “näkymätön käsi“-malli. Wikipedian mukaan toimivaan mekanismiin tarvitaan “hinta, tehokkuus, markkinat ja ahneus”. Saisiko näistä aineksista vaalirahoitukseen toimivaa mallia, jota ei tarvitsisi parjata joka päivä?

Voidaan aloittaa vaikkapa listan viimeisestä, joka on kyllä naurettavan helppo. Näyttäisi, että politiikkoja, jotka haluavat ahneasti rahaa, löytyy useammasta puolueesta. Samoin löytyy myös monenmoisia organisaatioita, jotka ovat ahneita vallan perään. Seuraavana voitaisiin luoda markkinat. Politiikot haluavat ääniä vaaleissa ja kansalaisilla on ääniä. Joku haluaa jotain, jota on monilla, tästä syntyy tietysti markkina. Organisaatioilla ei ole oikein mitään muodollista roolia äänimarkkinoilla, joten heidät pitää saada jotenkin peliin mukaan. Organisaatioilla näyttäisi olevan löysää rahaa ällistyttävän paljon. Jospa siis tehtäisiin niin, että kansalaiset ovat alkutuottajia, jotka saavat ääniosakkeita vaikka 1000 per kansalainen per vaali. Ääniosakkeista voi käydä kauppaa vapaasti ja ääniosakkeiden loppusijoituspaikkoja ovat vaalien ehdokkaat tai heidän puolueet. Ääniosakkeille löytyy hinta, kun markkinat saavat avoimesti toimia. Kansalaisista tulee aktiivisia ja tehokkaita varmasti, koska äänelle löytyy markkina, josta täytyy yrittää hankkia hyvä hinta. Näkymätön käsi alkaa ohjailemaan vallan liikettä, kaikki on vaivatonta ja kustannustehokasta.

Tästä seuraisi montaa hyvää muutosta. Varsinaisia vaaleja ei tarvitse järjestää, kunhan vaan varmistetaan, ettei ääniosakkeita voi väärentää. Rehellisyys ja avoimuus jäävät ehdokkaan vastuulle eli julkistaako hän, mistä on ääniosakkeensa saanut ja miksi. Kansalaiset, jotka eivät vaikuttamisesta välitä, voisivat myydä ääniosakkeensa korkeimmalla hinnalla ja ne, jotka haluaisivat tukea tiettyä ehdokasta, voisivat antaa osakkeet suoraan ehdokkaalle. Puolueita rahoittavat organisaatiot voisivat ostaa puolueille ääniä suoraan, joten he saisivat rahoilleen suoran vastineen. Rikkaat ehdokkaat voisivat ostaa itselleen ääniä, jos kantti kestäisi, eikä tarvitsisi heitellä katteettomia lupauksia vaaliteltoilla. Läpinäkyvyys olisi edelleen valintakysymys, mutta esim. kunnialliset puolueet voisivat erottua positiivisesti hyväksymällä vain lahjoitusääniä kansalaisilta.

Jos raha on kuviossa mukana, niin on tyhmyyttä kuvitella, että rahan vaikutukset häviävät silmien sulkemisella. Viisaampaa on kehittää malli, jossa vaikuttavat asiat ovat rehellisesti nostettu pöydälle, josta kaikki ne näkevät. Huomasin vasta äskettäin mielenkiintoista tähän liittyvää ajattelua, johon en ole ehtinyt tutustua tarkemmin. Tsekatkaahan ja osallistukaahan keskusteluun.

Onneksi asian äärellä on muitakin ja onneksi myös huomattavasti sanavalmiimpia. Vasta tänään löysin itse Douglas Rushkoffin. Hän on hyvin suorapuheinen ja hänellä on painavaa asiaa murroksesta, johon ihmiskunta on tulossa juuri nyt. En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan, sen perusteella mitä tähän kirjoitukseen upotetuista videoista katsoin. Hänen sanomisistaan ymmärsin esim. että Obaman päämäärä on tosiasiassa (tai ainakin toivon että olisi) aloittaa perinteisen edustuksellisen vallan alasajo. Obaman viesti “me pystymme” tavoittelee lopulta hallinnon ja lainsäädännön muokkaamista aikakauteen, jossa valta on “meillä” eikä valtiolla. Tätä ei tietysti voi suoraan sanoa konservatiivisille amerikkalaisille, joilla menisi heti pasmat sekaisin. Rushkoff kertoilee kutkuttavasti myös miten korporatismi keksittiin jo keskiajalla ja miten ihmisten mieliin syöpynyt mielikuva yhdestä ainoasta rahasta on aristokraattien itsekkyyden tuhoisaa perintöä. Kannattaa huomata, miten vakuuttunut Rushkoff on siitä, että nyt eletään hyvin mielenkiintoista aikaa. Hän välttää hehkuttamasta, että kaikki muuttuu, koska hän tietää, että muutokseen ei tarvita kovaäänistä aktivismia. Nykyinen systeemi on rakentunut “tyhjän” päälle ja nurinkurisessa tilanteessa aivan kuin tuotantofirma, joka on ulkoistanut kaiken ja yrittää tulla läpinäkyvämmäksi. Jos ikkunasta näkyy sisälle niin pitäisi olla jotain oikeasti arvokasta näytettävää, ei saa näkyä tyhjyyttä eikä mätää (ks. esim. Kevan ikkunoista sisään).

Isosti vastaan tuli open money, eli free money, eli paikallisraha. Olin törmännyt kirjoituksiin tästä vaihtoehtorahasta jossain aikaisemminkin, mutta olin ajatellut, että se on jotain marginaalitouhuilua. Tämä vaihtoehtorahan, jota voisi kutsua myös vaikka omaksi rahaksi, idea on yksinkertaisen nerokas: rahaa on aina siellä missä sitä tarvitaan. Rahan toiminnan logiikka on pirun vaikea sisäistää, mutta kun siitä saa otteen, niin ymmärtää esim. miksi lama on idioottia. Mietippä, että miksi raha, joka on vaihdannan väline loppuu usein paikallisesti. On ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä töitä ja vaihtaa hyödykkeitä ja palveluita, mutta kun kenellekään ei ole rahaa niin pitää jäädä työttömäksi ja alkaa kurjistelemaan. Raha on vain mennyt jonnekin ja koko homma seisoo, vaikka työteliäitä ihmisiä löytyisi joka kadun kulmasta. Miksi ihmeessä? No kun raha on niukkaa ja se on jossain muualla kuin missä sitä tarvittaisiin. Perinteinen raha on siis ihan surkea ratkaisu kannattelemaan koko taloutta yksinään, mutta pahapa sitä rahaa on mennä ihan tuosta vaan tuunailemaan.

Paikallisrahaa on sovellettu jo useiden vuosikymmenien aikana useissa maissa vaihtelevin tuloksin. Ymmärtääkseni perinteisen rahatalouden ehdoilla tehdyt lait (lähinnä verotukseen liittyvät) ovat merkittävin este paikallisrahan yleistymisessä. Konservatiiviset ja kankeat lait eivät kyllä ole mikään yllätys tietoyhteiskunnan lainsäädäntöä tunteville. Katsoin yhden tunnetuimman paikallisrahamallin (LETS) kehittäjän Michael Lintonin esityksen videolta (kai suurinpiirtein sama video myös täällä), jota suosittelen niille, joita enemmän kiinnostaa. Jos tuntuu äkkiseltään oudolta, että miten joku sellainen asia kuin raha, liittyy esim. tietoyhteiskuntaan, sosiaalisen mediaan tai teknologiseen tulevaisuuteen, niin Lintonin heitto “Money is the ultimate social network” kertoo aika paljon.

Kusti kyseli aiemmin hyviä kysymyksiä, joita ratkaistessa kannattaisi perehtyä paikallisraha-teemaan. Se voisi olla varsin hyvä ratkaisu valuutaksi ja sitä puuhaillaan web-puolella ihan jonkun verran maailmalla. Rekisteröidyin Openmoney-yhteisöön ja siellä on mielenkiintoisia keskusteluja (esim. vastaavan oloinen kehitelmä kuin kassi) openmoneyn web-ratkaisuista. Siellä on myös kokenutta paikallisrahakaartia keskustelemassa (mm. Linton). Kustin kysymykset ja virtuaaliseen paikallisrahaan perustuvat vastaukset:

- miten valuutan arvo määräytyy? miten tämä arvo saadaan kommunikoitua siten, että kaikki käyttäjät ymmärtävät sen samalla tavalla?

Valuutan käyttäjien vaihdanta määrää arvon valuutalle. Valuutan arvoa ei hallita “ylhäältä”, koska ei ole tahoa joka laskisi valuuttaa liikkeelle.

- miten estetään huijaaminen? (esim. feikkitilien luonti ja rahan siirtäminen tililtä toiselle)

Varsinaista rahaa ei oikeastaan ole vaan tilin saldoja, jotka ovat miinuksella tai plussalla, joten rahaa ei voi varastaa. Feikkitileillä pystyy varmaankin huijaamaan, mutta tätä varten pitäisi olla jotenkin autentikoitu/tunnustettu identiteetti, joka poistaisi ongelman.

- miten systeemiin tulee uutta rahaa? jos sitä ei tule, raha voi kertyä vain tietyille henkilöille, jolloin talous jähmettyy. jos valuuttaa tulee lisää, sen arvo inflatoituu helposti

Systeemiin “tulee” uutta rahaa, kun joku tekee vaihdantaa eli myy tai ostaa, mutta kokonaisrahan määrä systeemissä on aina nolla, koska on yhtä paljon negatiivisia ja positiivisia saldoja. Rahan kiertämisen ylläpito ei ole ollenkaan ongelma, koska kuka tahansa voi tehdä vaihdantaa milloin tahansa, eikä hänen tarvitse odottaa, että hänellä (tai ostajalla) olisi rahaa.