Archive for the ‘yhteistietokunta’ Category
SoMe on vastaan
Se olis pitkä blogi-hiljaisuus poikki taas. Kirjoittelin esseemäisen tekstin. Saattanut jäädä vielä kielenhuolto puutteelliseksi, mutta korjailen jälkeenpäin. Pitkään olen pusannut ja on perjantai-ilta, joten tulee tälläerää tällaisenaan jakoon:
Olen viimeiset noin neljä vuotta aktiivisesti ihmetellyt informaatioteknologiaa, ihmistä ja informaatioteknologian avulla ihmisten välissä liikkuvaa tietoa. Ihmettelemistä on riittänyt ja ihmetteleminen on vienyt mukanaan. Nytkin olen reilun kuukauden [...]
Muutoksen uudisasukkaat
Olen pusertanut Tomi Astikaisen kanssa pari viime viikkoa karttaa asioista, jotka liittyvät lähestyvään muutokseen maailmanjärjestyksessä. Ota aikaa ja tutustu, kartalla on vajaat 300 linkkiä relevantin tiedon lähteille. Kartta on vapaa kaikenlaiseen käyttöön, jakeluun, remiksailuun jne.
pdf-versio (1,4M) täällä ja web-versio täällä
Kuinka pitkä matka on avoimuudesta anarkismiin?
Kirjoitin Yhteistietokunta-ningiin avoimuudesta ja anarkismista. Liity yhteisöön, jos et ole jo liittynyt ja keskustele.
Yhteistietokunta ryömii, kohta jo konttaa
Keksin “yhteistietokunta”-termin muistaakseni heinäkuun lopussa. Olin työstänyt pitkään hypoteettisia mekanismeja, joiden avulla yhteiskunnan toimintoja voitaisiin mahdollistaa avoimen rahan tyyppisten välineiden avulla. Avoin raha on tiedollinen väline, jota voidaan käyttää ihmisten yhteistoiminnassa. Avoin raha tarkoittaa oikeastaan vain julkisanottua ja mitattua suhdetta kaikkiin toisiin rahankäyttäjiin. Oleellista on, että tämä suhde on samaan talouteen osallistuvien näkyvillä koko ajan. [...]
Satu kahdesta maailmasta. Osa 1: Maailmat törmäävät
Olipa kerran kaksi erilaista maailmaa, Yksi-maailma ja Monta-maailma. Maailmat elivät erillään, eivätkä tienneet toisistaan. Yhtenä päivänä Yksi-maailman kansalainen löysi Monta-maailman. Tämä kansalainen oli rohkea vaeltaja, jonka tehtävänä oli matkata Yksi-maailman rajoja ja kerätä tietoa tuntemattomasta. Vaeltaja oli koko Yksi-maailmaa johtavan hallituksen palveluksessa ja hänen virkaansa kuului raportoida löydöksistään hallituksen puheenjohtajalle. Vaeltaja palasikin kiirellä Yksi-maailman rajalta [...]
Teoria optimaalisesta ihmisten yhteistoiminnasta
Sain tällaisen valmiiksi ja pitää laittaa heti jakoon, koska sain mielestäni usean kuukauden pohdinnat kiteytettyä yhteen nippuun. Tämä teoria on pelkistetty äärimmilleen, joten ei välttämättä sano mitään heti. Tulen selventämään ja antamaan esimerkkejä.
Yhteistietokunta rakentuu
Olen alkanut rakentaa utopiaa. Se pyrkii kattamaan ihmiskunnan keskeiset asiat lähitulevaisuudessa. Tekemistä siinä on paljon, luultavasti useaksi vuodeksi minulle, mutta toivottavasti vain useiksi kuukausiksi ryhmälle. Kutsun utopiaa yhteistietokunnaksi. Nimi oli aluksi enemmän sanaleikkiä, mutta se muuttui vakavaksi hetken pohdinna jälkeen. Tunnetustihan me olemme viimeisen reilun vuosikymmenen urakoineet tietoyhteiskunnan puolesta. Minäkin olen tietoyhteiskunnan nimeen vannonut niin [...]

