Yksi keskeinen asia tietoviikon jutussa ja lähes kaikessa rahatalouden muutoksen pohdinnassa tulee kerta kerran jälkeen vastaan. Vaihtoehtoisia rahoja tai mitä tahansa perinteisestä rahasta poikkeavaa rahamaista välinettä ajatellaan aina sen tutun rahan mielikuvan kautta. Kuvitellaan, että jos se uusi raha ei ole rahaa niin onhan se kuitenkin samoja periaatteita noudattava väline. Tietoviikon toisessa liitännäisessä jutussa tohtori Ilkka Kieman kommenteista paistaa selvästi läpi, että ennakointi avoimen rahan noususta tehdään sen perusteella, että avoin raha käyttäytyy suurinpiirtein samalla tavalla kuin perinteinen raha:

”Ei tunnu kovin todennäköiseltä, että jokaisella pienelläkin ryhmällä voisi olla oma valuutta.”

Kiema huomauttaa, että rahatalouden kehitys on kulkenut jo pitkään juuri toiseen suuntaan, kohti yhtenäisvaluuttoja.

”Valuutalta halutaan ennen kaikkea luotettavuutta, sitä ettei jokin pieni ryhmä voi keinotella sillä tai muuttaa sen arvoa nopeasti – vaikkapa laskemalla nopeasti paljon rahaa liikkeelle, jolloin seurauksena on hyperinflaatio. Suuntaus yhtenäisvaluuttoihin perustuu juuri tähän”, hän muistuttaa.

Avoin raha on hyvin helppo ottaa vaan yhtenä virtuaalivaluuttana. Tässä tehdään valtava arviointivirhe. Avoimen rahan mahdollinen toimivuus ihmisen yhteistoiminnan välineenä perustuu juuri siihen, että se on aidosti erilainen kuin perinteinen raha. Esimerkiksi avointa rahaa voi luoda kuka tahansa milloin tahansa ja se ei kasva korkoa, eikä sitä voi lainata, eikä sitä lasketa liikkeelle. Muitakin eroja on, mutta jo nämä tekevät siitä merkittävästi erilaisen kuin perinteinen raha.

Olen seurannut pitkään puolueeksi pyrkivän Suomen talousdemokratia ry:n otteita ja heitä vaivaa tämä sama tauti. He näkevät kirkkaasti mikä nykyisessä rahataloudessa on vikana, mutta pyrkivät korjaamaan sitä niin, että perinteinen raha säilyisi suurinpiirtein muuttumattona. Tämä tie ei vie pitkälle. Rahatalous on sellainen kuin se on, sen takia koska se on rakentunut tietynlaisen rahan päälle. Rahatalous on aina sen näköinen kuin rahakin. Perinteistä rahataloutta ei voida merkittävästi muuttaa ilman rahan muuttamista.

Kokeilin tuolloin heinä- ja elokuussa mielessäni erilaisia skenaarioita, miten avoimella rahalla voitaisiin selviytyä erityyppisistä yhteistoiminnan muodoista. Osto/myynti oli helppo, kuten myös palkka. Eläke, sijoittaminen ja perintö onnistuivat myös sekä monet muut. Tällaisest perinteiset konstruktiot eivät pysy samanlaisina, mutta se sama pohjimmainen inhimillinen tarve täyttyy. Näistä pohdiskeluista nousi kaksi mielenkiintoista isoa teemaa: omistaminen ja päätöksenteko. Perinteisellä rahallahan ei tehdä päätöksiä. Siis avoimesti ja virallisesti ei tehdä, mutta käytännössä tehdään. Päätöksentekijöille erityisesti ei saa maksaa hyvien päätöksien tekemisestä, saa kuitenkin olla maksamatta huonojen päätöksien tekemisestä. Liitin pohdintoihin päätöksenteon avoimella rahalla ja se itseasiassa onnistui varsin hyvin. Huomasin, että päätöksenteko ei sovi perinteisen rahan kanssa yhteen, mutta se on jopa luontainen alue avoimen rahan käytössä. Koska avoimen rahan käyttö on suhteita ihmisten välillä ja päätöksenteko on kompromissien löytämistä, joista jää aina jakojäännös (joku saa tahtonsa paremmin toteutumaan kuin toinen), niin avoin raha ja päätöksenteko sopivat ihanteellisesti yhteen.

Omistaminen ja raha ovat aina olleet tiukasti yhteydessä. Ne ovat tavallaan siamilaiset kaksoset, aina sidoksissa toisiinsa, vaikka vähän eriluonteisia. Yritin löytää avoimelle rahalle ja omistamiselle yhteyden, mutta mielekästä sellaista ei löytynyt. Minulle selvisi, että omistamista ei itse asiassa tarvita mihinkään. Jos avoin raha on käytössä niin sen välineelliset ominaisuudet pystyvät välittämään niin korkeatasoista yhteistoimintaa, ettei omistamista tarvita. Amerikan alkuperäisasukkaillahan taisi olla hankaluuksia käsittää Euroopasta tulevien maanomistamiseen liittyviä käytäntöjä. Mitään ihmiselle luontaista tarvetta ei maanomistukseen liity. Pelkästään rahan luonne tekee sen, että kaikelle mahdolliselle niukalle resurssille täytyy olla tietty identifioitu omistaja.

Omistamisen, päätöksenteon ja muiden isojen teemojen kautta tulin aina samoille alkulähteille. Yhteinen on se termi, mikä tuli aina pohjalta vastaan. Maailmassa on ääretön määrä materiaalisia ja immateriaalisia objekteja ja objekteja voidaa luoda lisää pelkästään nimeämällä niitä. Miksi jokaiselle objektille pitäisi olla omistaja? Miksi objektit pitää nimetä ja muuttaa niukoiksi? No, koska raha on niukkaa niin omistuksenkin pitää olla niukkaa, koska omistaminen ja raha ovat erottamattomat siamilaiset kaksoset. Mietin sitten, entä jos kukaan ei omistaisi mitään, jos omistaminen olisi ylipäätään mahdotonta tai koko käsite kuolisi pois. Tämä ratkaisi tilanteen. Ei objektit tai nimeämättömät asiat maailmasta katoa sen takia, jos niitä ei omista kukaan tai mikään. Koska avoin raha on suhteita rahankäyttäjien välillä ja maailman objektien käyttö tai haltijuus on myös suhteita ihmisten välillä, niin kaiken sen mitä omistaminen tekee nyt, voidaan tehdä avoimella rahalla jatkossa. Yhteiseen kannattaa tutustua esim. valmisteilla olevasta Vasemmistofoorumin julkaisusarjan artikkelista Tutkimusparven wikissä.

Jos raha on omistamisen siamilainen kaksonen, niin yhteisen siamilaisen kaksonen on vertainen. Kaikki ne, joilla on yhteistä, ovat vertaisia. Osallistuin pari viikkoa sitten Otavan opiston Työn tulevaisuus -pajaan, jossa pääsin törmäyttämään ajatuksiani yhteistietokunnallisista teemoista (tallenne tietoiskuista). Törmäytykset avasivat omaa mieltäni ja uskoakseni myös muiden mieliä. Sain vinkin aloittaa varsinkin rahaan liittyviä pohdintoja varten ryhmän eDelfoi-yhteisöön. Ehdin perustamaan ryhmän tällä viikolla ja siellä lähti alustukseni pohjalta liikkeelle hienoja keskusteluja. Esim. arvostamani blogiajattelija Ville Venäläinen vastasi kysymykseeni rahanjälkeisestä maailmasta näin:

Rahasta on tullut väline, jolla voi välttää asioista sopimista. Tavallaan ostaa itselleen riippumattomuutta toisista. Se on yksi väline luoda hierarkioita, alistaa tai tulla alistetuksi. Ehkä tämä johtaa toisenlaiseen vuorovaikutussuhteeseen vähän joka asiassa. Rahatalous tekee meidän toisistamme riippuvaiseksi samaan aikaan. Se säätelee meidän kaikkien elämää. Voisko kuitenkin olla että rahaton maailma tekee meidät vielä enemmän toisistamme riipuvaisiksi, kun kaiksesta pitää sopia ja neuvotella?

Villen sanoissa kuvastuu minusta ennenkaikkea rahan ja vertaisuuden mahdoton yhtälö. Miten voimme olla vertaisia ja yhteisten asioiden ympäröimiä, jos raha on ainoa “kieli”, jolla voimme vähemmän tuttujen kanssa kommunikoida? Kommunikointi, viestiminen, sopiminen ja neuvotteleminen ovat ehdottomasti yhteiskunnan tärkeimpiä muodostajia. Chris Kylander vastasi em. foorumilla samaan kysymykseen näin:

On olemassa Parkisonin laki (ei siis p:n tauti) joka sanoo, että yli 67 henkilöä organisaatiossa pyörittää jo itse itseään eli on itseä varten: voidaan helposti ajatella, että paisuttaminen on myös siinä ihan toista luokkaa koska jokainen haara on omansa hallinnoimaan sekä pääasiaa että omia sivuasioitaan. Piiri pieni pyörii ja tästä syntyy kuluttuuri, jota pitää osata seurata.

Tämä kuvaa minustakin rahan luomaa maailmaa todella hyvin. Raha on niukkaa, joten syntyy kilpailua siitä, että kenellä rahaa on. Koska rahasta kilpaillaan ja rahalla saa lähes kaikkea, niin kehittyneimmät organisaatiot syntyvät luonnostaan rahakilpailun ympärille. Tässä on vain se ongelma, että rahasta kilpaileminen tekee ihmiskunnasta taitavan rahan tavoittelijan, mutta itse asia eli hyvinvointi unohtuu. Jos vertaisuus ja valta osuvat mielenkiinnon alueelle niin suosittelen uudessa hienossa Microjournal-palvelussa rakentuvaa mikroartikkelia vertaisvalta sosiaalisessa mediassa.

Minusta ainoa järkevä pitkän tähtäimen vaihtoehto on ohjata maailmanjärjestys sellaiseksi, että siellä ei esiinny perinteistä rahaa ollenkaan. Tällaisen maailman kuvitteleminen on erittäin vaikea tehtävä. Se edellyttää, että tuntemastaan maailmankuvasta sulkee pois kaikki rahaan liittyvät asiat, lisää maailmankuvaan rahaa korvaavat rakenteet ja sitten vielä päättelee mitkä ilmiöt esiintyvät välillisesti rahasta johtuen ja mitkä ilmiöt eivät ilmene välillisesti rahasta johtuen. Tämä maailmankuvan muutos on luultavasti länsimaalaiselle ihmiselle suurempi kuin oli maailmankuvan muutos aurinko-kiertää-maata maa-kiertää-aurinkoa versioon. Raha on välittömästi tai välillisesti läsnä lähes kaikessa merkityksellisessä mitä teemme. Anita Rubin kuvasi (myös em. foorumilla) ajattelulaatikon vaihtamista näin:

Niin monista meidän instituutioistamme, organisaatioistamme ja toimintatavoistamme on tullut itsetarkoituksia, että ainakin minun on sen takia äärimmäisen vaikea mieltää todellisuutta, jossa niitä ei olisi. Mieli rakentaa ikäänkuin automaattisesti uuden itsetarkoituksen sen tietoisesti ajatuskuvasta poistamani tilalle ja uin taas allikossa, vaikka juuri luulin kömpineeni ojasta.

Aloitin Yhteistietokunnalle oman ning-yhteisön, jonne toivoisin kaikkien tästä asiasta kiinnostuneiden liittyvän. Olisi hienoa, jos sinne saataisiin luotua avointa keskustelua ja koota tietoa muiden löydettäväksi. Olen huomannut, että pohdintoihini on aika vaikea kommentoida mitään suuntaan tai toiseen. Uskoisin, että ning-alustasta olisi apua siihen, että saataisiin moniäänistä keskustelua aikaan.

Ensin oli yhteiskunta ja sitten tuli tietoyhteiskunta. Tarkoittaako sanajärjestys sitä, että meillä on hyvä ydin, johon lisätään uusia herkkuja. Jos legoista rakennetaan hyvä auto ja siihen lisätään siivet, niin tulee hieno lentävä auto. Onko tällainen kehitysmalli, jossa perustava osa pidetään muuttumattomana, toimiva? Näin on ainakin ajateltu. Informaatioon ja tietoon on suhtauduttu mielestäni tähän mennessä kuin siipiin, joille pitäisi löytää paikka.

Yhteiskunta rakentuu usean sovitun konstruktion varaan. Meillä on valtioita, on hallitus, on kansalaisia, on kansanedustajia, on yrityksiä, on rahaa, on lakeja, on media, on yhdistystyksiä, on järjestöjä, on oikeuksia. Sitten me hokataan, että on tuloillaan järjettömän tehokkaita tietokoneita, globaaleja tietoverkkoja ja monipuolisia järjestelmiä sekä ohjelmistoja. Luonnollinen asennoituminen on se, että sovittuja konstruktioita pitää muuntaa, jotta uutta tiedonkäsittelypotentiaalia voidaan hyödyntää konstruktioissa. Kenenkään ei tarvitse sanoa sitä edes ääneen, se tiedostetaan muutenkin, olemassaolevaa pitää muuntaa juuri sen verran, että uutta potentiaalia voitaisiin hyödyntää, ei yhtään sen enempää. Tällaisessa ajattelussa on vaan ikävä kyllä monta uhkaa.

Mitäs, jos perinteinen konstruktio ei olekaan kehitettävissä ilman konstruktion purkamista ja uuden suunnan valitsemista? Jos olet rakentanut tasaisen kyljen legoautoon, niin miten voit lisätä siihen yhtään uutta palikkaa? Näin on käymässä edustukselliselle demokratialle. Ennen kuin tieto oli tulllut yhteiskuntaan, oli toimivaa keskittää valta harvoille. Viestintä ja tiedonvälittäminen oli aikaavievää. Oli järkevää, että massat kouluttautuivat ammattiin ja toimivat tuottavasti ammatissaan. Valtaa pitää käyttää nopeasti ja päätökset tulee syntyä mahdollisimman ajantasaisesti. Jos ilman tehokkaita viestintävälineitä oltaisiin jaettu tietoa massoille ja jääty odottelemaan heidän mielipiteitä niin massojen työaika olisi mennyt byrokratiaan ja päättäjät olisivat olleet tyhjänpanttina. Ei järkevää silloin, mutta entä tiedon tultua. Päättäjien määrä ei ole lisääntynyt, eikä vallasta luovuta. Kaikki tarpeellinen tieto liikkuu netissä minuuteissa kaikkien saataville, mutta päättäjät haluavat, että massat osallistuvat kerran tai kahdesti vuodessa. Tuhansia kansalaisia kärkkyy vaikuttamista ja he saavat tuhansia ääniä poliittiseen addressiin päivässä, mutta päättäjät haluavat pitää päätösriihensä suljettujen ovien takana muutaman kymmenen hengen porukalla. Päättäjät saavat tietoa entistä nopeammin, kuten myös kansalaiset. Päättäjät voivat kääntää parantuneet mahdollisuudet marginaalisesti hyödyksi, kansalaiset pelkästään turhautuvat ja kyynistyvät, koska uudella tiedonkäsittelypotentiaalilla ei voi tehdä juuri mitään. Harvainvaltaisella edustuksellisella demokratialla ei ole mitään tulevaisuutta. Ei ole edes suunnitelmaa, muuta kuin pitää vanha konstruktio pystyssä. Minä en ainakaan muista törmänneeni yhtenkään tulevaisuuden suunnitelmaan, jossa harvainvalta hyödyntää tehokkaasti tietoverkkoja ja uutta tiedonkäsittelypotentiaalia. Miksi siis yrittää laittaa tietosiipiä edustajien kylkeen, jos kukaan ei keksi, miten se voisi johtaa edistykseen.

Toinen uhka on konservatiivisuus. Mitäs, jos konstruktiota ei uskalleta aidosti muuntaa ollenkaan ja vaan kuvitellaan kehitystä. Legoautoon ei voi lisätä siipiä, jos irrotetaan palikka ja lisätään erivärinen samanlainen palikka samalle paikalle. Tämä tilanne on tullut vastaan rahan kanssa. Raha on huikean merkittävä yhteiskunnallinen konstruktio. Se liittyy valtaosaan ihmisen toiminnasta. Jos mietit mitkä kaikki tekemisesi tänään olivat kytköksissä rahaan ja mitkä eivät, niin veikkaan, että aika harvat eivät olleet. Lama on nykyisen rahan arkkivihollinen. Maailmassa on tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka veivaavat makrotaloutta suuntaan, jos toiseen päivittäin. Mielipiteitä makrotalouden toimenpiteille on niin käsittämätön määrä, että taloustieteestä väitelleetkin puhuvat toistensa ohi. Mikä on veivaamisen optimaalinen lopputulos? Lama menee pariksi vuodeksi pois, työttömiä on vähemmän ja köyhyyttä on vähemmän. Onko joku ehdottanut sellaista makrotalouskikkaa, jolla lama voitaisiin eliminoida ikuisesti? Ei tule minulle mieleen. Miksi tavoitellaan tilannetta, jossa pää pysyy juuri ja juuri pinnalla, miksei tavoitella tilannetta, jossa kaikki osaavat uida ja uiminen on nautintoa. Miksi rahatalouden kunnossa pitäminen on niin vaikeaa?

Vastaus on muuntaa raha täysin toisenlaiseksi. Pysähdytään hetkeksi ja mietitään mihin tarpeeseen raha on sopiva väline ja tehdään yhdessä sellainen raha (tai siis rahat),  jo(t)ka toimii. Ei toimivan rahatalouden ole tsunamin ehkäisemistä, ilmastonmuutoksen pysäyttämistä tai uusien energiatuotantomuotojen keksimistä. Se on täydellisen kokonaan ihmisen hallinnassa oleva konstruktio. Mietitäänpäs vielä, mitä tiedon lisääminen yhteiskuntaan on tuonut rahatalouteen. Pankissa ei enää tarvitse käydä, vaan voi maksaa netissä ja paperilaskuja ei tarvitse enää käsitellä. Voi antaa mikrolainoja ja käyttää ainoastaan korttia maksaessaan. Ei oikein kuulosta tietoyhteiskunta-ajan saavutuksilta. Rahan kehitys on ollut äärimmäisen konservatiivista. Koko raha voitaisiin laittaa uusiksi viikossa, jos ihmiskunta alkaisi yhteisiin talkoisiin. Raha on tietoa. Raha on numeroita tileillä. Rahan ulottuvuudet ovat täysin tiedonkäsittelykyvykkyydemme piirissä, mutta tietääkseni yhdenkään “virallisen” tietoyhteiskunnan tulevaisuuden visioon ei kuulu rahan uudistaminen. Ei oikein tiedossa ole nyt liimaa, että tarttuisi yhteiskunnan kylkeen siiviksi rahan alueella, eipä ole ei.

Palataanpas vielä siihen sanajärjestykseen. Kun tieto nousi merkittäväksi niin se päätettiin lisätä yhteiskunta-termiin, mutta mitähän mahdettiin ajatella, kun se laitettiin ensimmäiseksi. Vaihtoehtojahan oli kolme: tietoyhteiskunta, yhteistietokunta, yhteiskuntatieto. Viimeinen kuulostaa koulun oppiaineelta, joten se varmaan jätettiin sen takia ulos valinnasta. Yhteiskunta-termissä on toisena tekijänä yhteinen. Aikoinaan sillä on varmaan ajateltu luontoa, kulttuuria, lakeja, kommunikaatio jne. jotka ovat olleet perinteisesti yhteisiä.  Kaikki yhteiset asiat ovat olleet aiemmin samassa kunnassa siis fyysisesti lähellä toisiaan. Tämä ei kuvaa nykytilannetta kovinkaan hyvin. Immateriaaliset asiat voivat olla hyvinkin yhteisiä, vaikka fyysisesti oltaisiin erossa ja ilman yhteyttä. Tieto ei pelkästään mahdollistanut fyysisten kaukaisten asioiden yhtenevyyttä vaan myös uusien asioiden yhteisyyden. Nykyisin vaikkapa tuotanto voi olla yhteistä, media voi olla yhteistä ja itse tieto voi yhteistä. Tieto on hyvin yhteistä tietoverkoissa, jopa niin paljon, että meillä on yhteistä vertaistemme kanssa enemmän tiedollisen yhteyden kuin fyysisen yhteyden kautta. En minä tiedä tunne juuri ketään “yhteiskunnastani” eli naapureistani tai kotikaupunkilaisistani, mutta tunnen moninkerroin enemmän tietokuntani eli verkkotilojen ihmisistä. “Yhteiskunnassani” asuu ketä sattuu, mutta tietokunnassani asuu juuri ne ihmiset ketkä sinne haluan. Tässä on aika merkittävä ero. Tietokuntia syntyy huimaavalla vauhdilla, yhteisöllisyyden voima yllättää aina vaan ihmisiä ja tietokunnat rakentuvat yhteisöllisyydestä eivätkä sattumanpakosta kuten yhteiskunnat.

Tätä kirjoittaessani mietin miten avoimuus liittyy tietoyhteiskuntaan tai yhteistietokuntaan. Avoimuus on mielestäni tärkein muutostrendi, jos ajatellaan ihmisen tulevaisuuden toiminnan asenteita. Avoimuuteen liitetään yleensä tieto, koska se on se, mikä konkreettisesti voi olla avointa tai suljettua. Kenelle näkyy ja kenelle ei. Mutta avoimuus liittyy myös hyvin yleisesti yhteiseen. Mikään ei voi tulla yhteiseksi, jos se minkä on tarkoitus olla yhteistä, ei ole avoin. Avoimuuden lisääntyminen siis välittömästi lisää yhteisen syntymismahdollisuuksia. Yhteisen äärellä ei voi kilpailla tai taistella. Miten sodit tai riistät, jos sodan tavoite tai riiston kohde on yhteinen? Yhteinen toteuttaa osallistumisen ja vaikuttamisen. Kaikki voi olla yhteistä: tieto, valta, raha, suunnitelmat. Yhteiskunnassa kaikki ei ole yhteistä ja tietokunta on mielekkäämpi kuin yhteiskunta, joten minun valinta on yhteistietokunta. Olen kasannut tuolla nimellä utopiaa wikiin ja aion jatkaa. Olen lähtenyt siitä, että lentävässä autossa on tärkeintä siivet, joten rakentamisen tulisi pohjautua siipiin. Tässä tapauksessa siis tieto/informaatio on ensisijainen, yhteinen on toiseksi tärkein ja kunta vähiten tärkein. Mukaan saa liittyä, utopiakin voisi olla yhteinen. Pahoista kysymyksistä ilahtuisin kovasti.

“Free” kertoo lähinnä siitä, minkälaiseen talousmalliin ollaan internetissä tultu ja minkälaisessa roolissa free eli ilmainen on näissä internetin talousmalleissa. Minulla oli isot ennakko-odotukset kirjasta ja ne pitivät paikkansa. Koko kirjan mindset eli se näkökulma, josta kirjoittaja ajatuksineen tulee ja minkälaisena hän maailman näkee on, ikävä kyllä, pahasti rajoittunut, ja sitä myötä väärä. Osasin odottaa tätä, kun luin yhden ainoan tweetin ja lisäsin siihen oman arvion tilanteesta. Kyseinen tweetti on zippy314 eli Eric Harris-Braunin kirjoittama kesäkuun lopusta, jossa hän viittaa myös Malcolm Gladwellin kirjoittamaan kirja-arvioon:

Gladwell vs. Anderson on “free”: http://tr.im/qj3K Both wrong w/ arguments based on a single centralized tradable currency #metacurrency

Minulle tuo kyseinen tweetti kertoi sen, että Gladwell sekä Anderson tulevat siitä näkökulmasta, että nykyinen vallitseva raha on ainoa mahdollinen raha, mitä voidaan käyttää. Tweetti kertoi myös sen, että tämä lähtöoletus vinouttaa kaikki heidän argumentit. Andersonin kirja ja Gladwellin kommentit ovat sikäli hyviä, että ne kertovat minkälainen maailma on ollut ja juuri nyt on yhden ainoan rahan vallitessa. Mutta heidän ajatusmallinsa rajoittuu siihen yhteen ainoaan keskitetysti hallittuun rahaan, joka luo taloudesta tietynlaisen. Tämä on surullista, koska juuri ne hyvät innovatiiviset ajatukset olisivat tämän ajattelumallin rajojen ulkopuolella. Andersonin kirjan nimi on ilmainen, jolla hän tarkoittaa 0-maksua, siis sitä, että maksun koko on nolla. Siis yhdellä rahalla mitattuna tulos on nolla. Hän ei huomioi ollenkaan sitä, että muilla vaihtoehtoisilla rahoilla mittaustulos voisi olla nollasta eroava. Toisin sanoen hän pyörii sen ympärillä, että tarkoittaako nolla rahaa samaa kuin arvoton. Hänellä on taustalla oletus, että raha on sama asia kuin arvo. Tämä ei pidä paikkaansa. Raha on väline arvon välittämiseen tai osoittamiseen. Rahan käyttäjä pyrkii siihen, että hän osoittaisi rahalla sen arvon, joka hänen mielestä on oikea. Mutta yleensä rahan käyttäjä ei pysty tätä tekemään, koska käytettävä väline ei sovellu hänen arvon välittämiseensä.

Anderson puhuu siis aivan oikeista relevanteista asioista, mutta hänen päättelynsä jumiutuu raiteille, joiden päässä ei ole oivallusta. Hän kohottaa ilmaisuuden hienoksi malliksi, mutta ei pysty aukaisemaan sitä, miksi se näyttäytyy niin monimuotoisena taloudessa. Tämä johtuu siitä, että absoluuttista ilmaisuutta eli arvottomuutta ei esiinny taloudessa. Jos jokin on aidosti arvoton, se ei kuulu talouteen, koska sillä ei ole vaikutusta mihinkään. Talous perustuu talouden toimijoiden osoittamaan ja välittämään arvoon ja kaikki arvoton on näkymätöntä taloudelle.

Andersonin käyttämää käsitettä ilmaisuus ei ole reaalimaailman taloudessa olemassa. Hänen ilmaisuus asuu vallitsevan yhden rahan mallin luomassa keinotekoisessa rahataloudessa, joka ei pysty välittämään ihmisten arvoja hyvin. Tilanne on analoginen sille kuin aiemmin uskottiin eetterin olemassaoloon. Eetterin pohjalta voitiin tehdä fysikaalisia päätelmiä ja lakeja, vaikkakaan eetteriä ei ole (ainakin nykyisin uskotaan niin). Ilmaisuus on yhden suljetun rahan malliin liittyvä käsite, jota ei oikeasti ole olemassa samalla tavalla kuin eetterin tiheyttäkään ei ole olemassa, koska eetteri ei ole realisuutta. Unohda siis ilmaisuus, sen syvällisempi pohdiskelu ei johda mihinkään sen hienompaan kuin eetterin tiheydenkään syvällinen pohdiskelu johtaa. Mieti mitä on arvo ja miten sitä voidaan osoittaa/välittää/tunnistaa käyttämättä nykyisenkaltaista rahaa.

Toinen ongelma rahatalouden käsittelyssä on valtava skaala. Taloussanomat (via Lars Österman) kirjoittaa 100000 miljardista, jotka ovat hävinneet. Siis jonnekin on hävinnyt noin kuusi isoa loton päävoittoa jokaista suomalaista ihmistä kohti! Tai, jos saisit palkkaa 5000$ jokaisesta uloshengityksestäsi, niin saisit summan kokoon n. 4000 vuodessa! Minusta tämä tuntuu niin isolta luvulta, että ei riitä pää alkuunkaan. Sen sijaan suljen asian pois mielestäni. Tämä on juuri se ongelma, me kaikki suljemme asian pois mielestämme, emmekä voi käsitellä sitä ollenkaan. Tuntuu vaaralliselta, että yhteiskunta pyörii sellaisen asian varassa, jota kukaan ei pysty ymmärtämään ihan biologisista syistä.

Nämä kaksi ongelmaa ehkäisevät hyvin tehokkaasti yhteiskunnallisen keskustelun rahasta välineenä. Rahasta puhutaan paljon, mutta esillä oleva puhe ei kyseenalaista rahan välineellistä luonnetta. Jos joku kyseenalaistaa rahan, niin hän puheenvuoronsa helposti lokeroidaan hörhö-osastolle ja ohitetaan. Viime päivinä olen kuitenkin yllätyksekseni huomannut muutaman tärkeän puheenvuoron. Arhinmäki ehdotti kansanpankkia viikko sitten. Arhinmäen kansanpankki ei varsinaisesti muuttaisi rahaa välineenä, mutta loisi kuitenkin pienen vivahteen rahan käyttökulttuuriin. Radikaalimman puheenvuoron käytti Antti J. Sipilä Vihreän langan mielipidepalstalla 14.8. (en löytänyt sähköistä versiota). Hän puhuu paljon samasta asiasta myös Sinnemäen blogin kommentissa. Sipilä ehdottaa Vihreässä langassa vaihtoehtona keskuspankkien lakkauttamista, josta olen täysin samaa mieltä. Sipilä puhuu laajasti kestämättömästä rahapolitiikasta, mistä myös en voisi olla enemmän samaa mieltä. Sipilä sai vastineen uusimmassa Vihreässä langassa 21.8. Heikki Sairaselta (mielipidepalsta), joka nosti esille sen, että Sipilä ei esittänyt perustetta keskuspankkien lakkauttamiseen. Sairanen kirjoitti: “… Mihin maksimivoiton tavoittelu kvartaalettain katoaisi ilman keskuspankkeja? …” Sairanen viittaa Sipilän vähäisiin perusteisiin tokaisulla: “… Monopoli on sama peli, vaikka sitä pelaisi oravannahoilla. …” Ymmärtääkseni Sairanen viittaa siihen, että jos nykyinen valtion raha lakkautettaisiin ja sijalle tulisi toinen raha, niin mikään ei muuttuisi.

Sairasen esittämän kaltaiset oravannahka-kommentit kielivät minusta sellaisesta ajattelusta, että rahan välineellisille ominaisuuksille ei nähdä vaihtoehtoja. Monopoli on kyllä sama peli oravannahoilla kuin euroilla. Mutta, jos oravannahkoja olisi tummia ja vaaleita, joita ei voisi värjätä, niin Monopoli olisi eri peli. Kaksi toisistaan välittömästi riippumatonta rahaa riittää jo luomaan erilaisen rahatalouden. Tummaa oravannahkaa voitaisiin käyttää vaikkapa ekotaloudessa ja vaalea kapitalistisessa markkinataloudessa tai ihan miten vaan. Joka tapauksessa pelkästään se, että olisi kaksi erilaista rahaa, muuttaisi taloutta aivan merkittävästi. Toinen välineellinen ominaisuus rahassa on se mitä sille tapahtuu ajan kuluessa. Nykyinen raha kasvaa korkoa, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Monopolissa käytettävät oravannahat voisivat vaikka menettää arvoaan suhteessa aikaan, sillä kyllähän tuholaiset oravannahkaankin käyvät. Kyllä siinä taktikointi hotellien rakentamisessa ja katujen ostossa muuttuisi, jos hallussa olevien oravannahkojen arvo tipahtaisi vaikka 20% jokaisella kierroksella (ja vankilakäynnillä 30%).

Minun neuvoni yhteiskunnalle olisi käyttää ajatteluresurssit tien suunnitteluksi pois valtiollisen rahan käytöstä. Rahassa välineenä ei ole mitään vikaa. Se on ehkäpä tärkein väline yhteiskunnalle. Väline on vaan vääränlainen ja välineitä on liian vähän (siis vain yksi). Itselleni valtiollisen (eli nykyisenkaltaisen) rahan välineellisten ongelmien syvällisempi ymmärrys oli ehkä tärkein oivallus aikuiselämässäni. Olen pyrkinyt etsimään analogiaa rahan toiminnasta, jotta voisin lähestyä muita rahapohdinnoillani. Mielestäni olen saanut yhden vähintään kohtalaisen kehitettyä ja kerron sen nyt tässä. Tarinassa on numeroituja merkkejä, jotka olen selittänyt myöhemmin.

Raha on pallopelien pallo

Kuvittele joukko eri-ikäisiä lapsia leikkimässä ulkona (1). Yhdellä vanhemmista lapsista on jalkapallo (2) ja hän ehdottaa, että lapset pelaisivat yhdessä jalkapalloa (3). Muut suostuvat ja peli alkaa (4). Kaikki nauttivat pelistä aluksi (5), mutta sitten yksi pienemmistä lapsista sanoo, että hän ei halua pelata, koska jalkapallo on niin iso ja raskas (6). Hän poistuu pelistä ja hetken kuluttua muutama muukin pieni lapsi poistuu pelistä osin samoista syistä. Jonkun mielestä peli oli liian rajua (7). Pienet lapset aloittavat oman kopittelupelin heittelemällä pienempää palloa (8). Isommat lapset jatkavat jalkapallon pelaamista ja yksi lapsista ehdottaa, että pelissä voisi olla sellainen sääntö, että päällä tehty maali lasketaan kahtena (9). Muut pelaajat suostuvat tähän, jotta peli jatkuisi (10). Päällä tehdään useita maaleja ja osa lapsista haluaisi siirtyä takaisin alkuperäisiin sääntöihin (11). Heille vastataan, että saavat mennä pelaamaan erilleen, jos haluavat pelata ilman uutta sääntöä. He eivät sitä voi kuitenkaan tehdä, koska kenelläkään ei ole toista jalkapalloa (12). Pelin tauotessa yksi lapsista kertoo, kuinka hänen ulkomaalainen serkkunsa osaa pelata amerikkalaista jalkapalloa soikealla pallolla. Monet lapset huokaavat innostuksesta, että kuinka hienoa olisikaan päästä kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa (13). Pelin jatkuessa, naapurikorttelin öykkärilapset ryntäävät pelin keskelle ja ottavat pallon. Öykkärit pelaavat jalkapallolla hetken, tuhoten samalla läheisen kukkapenkin (14).

1. Toimijoilla on yhteinen toiminta eli yhteistalous
2. Yhdellä toimijalla on väline yhteistoimintaan eli raha
3. Ehdotetaan, että muodostettaisiin rahatalous
4. Kaikki suostuvat yhteiseen rahatalouteen
5. Mikä tahansa rahatalous on aluksi parempi kuin ei rahataloutta ollenkaan
6. Käytössä oleva raha ei sovellu yhdelle toimijoista, koska käytetty väline on vääränlainen hänen toimintaansa
7. Käytössä oleva rahatalous ei sovellu yhdelle toimijoista, koska välineen muodostama rahatalous on vääränlainen hänen toimintaansa
8. Osa toimijoista perustaa oman rahatalouden, jossa on vaihtoehtoinen raha
9. Yksi toimijoista haluaa muuttaa rahatalouden sääntöjä suosiollisemmaksi
10. Muut toimijat eivät kieltäydy, vaikka haluaisivat, koska silloin rahatalous romahtaisi
11. Osa toimijoista haluaisi muuttaa rahatalouden säännöt tasa-arvoisemmaksi, mutta valta ei ole heillä
12. Rahataloudesta ei voi erota, koska ei ole vaihtoehtoa vallitsevalle rahalle
13. Toimijoiden toiminta rahataloudessa on rajoittunutta, koska he joutuvat ilmaisemaan itseään vain yhden rahan kautta
14. Epätoivotut toimijat voivat ottaa rahan käyttöön ja käyttävät sitä välineenä negatiivisessa toiminnassa

Tälle tarinalle ei pitäisi olla vaikea kuvitella ihanteellista ratkaisua. Sellainen voisi olla, vaikka kaikkien lapsien vienti välinevarastolle, jossa on kaikenlaisia pelivälineitä. Lapset muodostaisivat mieleisiään pelejä mieleistensä pelikavereiden kanssa ja aina välillä pelaajia ja pelejä vaihdettaisiin niin, että kaikki pääsevät ilmaisemaan itseään eri pelaajien kanssa ja eri pelien kautta. Naapurikorttelin öykkäritkin kutsuttaisiin mukaan. Rahataloudessa tämä tarkottaisi, että kuka tahansa saisi perustaa halutunlaisen rahatalouden ja kutsua sinne muita rahan käyttäjiä. Monet (elleivät kaikki) rahankäyttäjistä käyttäisivät useita rahoja aina tilanteen mukaan. Raha ei loppuisi koskaan silloin, kun sitä tarvitsisi. Kukaan ei pääsisi käyttämään valtaa rahan avulla, koska vaihtoehtoisia rahoja olisi aina saatavilla. Ei voi olla köyhyyttä, koska rahaan on aina pääsy. Ei voi olla työttömyyttä, koska aina löytyy mieluisa rahatalous, johon osallistua. Ei voi olla lamaa, koska rahan käyttöä ei säädellä ulkopuolelta. Ammattirikollisuus menettäisi insentiivinsä, jos heille ei olisi tarjolla “niukkaa” rahaa ja vähentäisivät rikollista toimintaansa, jos heille olisi sopiva raha, jonka kautta ilmaista itseään.

Mikään ei estä ihmiskuntaa tai osaa siitä siirtymään vaihtoehtoisiin rahatalouksiin. Jo nykyisissä vaihtoehtoisissa rahatalouksissa on kehitetty rahankäyttömenetelmiä, joissa voidaan käyttää, jopa tuhansia rahoja helposti (ainakin teknisesti helposti). Meiltä ei puutu teknologiaa eikä keksintöjä vain kokemusta, jota ei voi saada muutenkuin kokeilemalla. Uskon vakaasti, että vaihtoehtoisten rahatalouksien käyttöönotto olisi nykyajan tärkein innovaatio ihmiskunnalle ja potentiaalisin ratkaisumalli sellaisiin ongelmiin kuten lamat, köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, ihmisoikeusloukkaukset, sodat, luonnon ylikuormitus ja luonnonresurssien vääristynyt jakautuminen.

Nyt kun poistut tämän blogin ääreltä, niin käyppä kurkkaamassa astiakaappiin tai työkalupakkiin. Jos asut “normaali” taloudessa, niin sinulla ei ole astiakaapissa pelkästään 50 haarukkaa, eikä mitään muuta. Eikä sinulla ole myöskään työkalupakissa pelkästään 50 vatupassia, eikä mitään muuta. Miksi sinulla pitäisi olla kukkarossa 50 samanlaista rahaa eikä ollenkaan muunlaisia rahoja? Kaikenlisäksi joku keskuspankki on päättänyt, että sinulla on haarukoita ja vatupasseja, vaikka haluaisit, että sinulla olisi myös juomalaseja ja vasaroita. Rahataloudessa tulee olla useita erilaisia rahoja ja sinun pitää saada itse päättää minkälaisia rahoja haluat käyttää.

Tiedemies on kirjoitellut kesän aikana aivan loistavia IPR-kriittisiä blogahduksia (eka, toka, kolmas, neljäs, viides, kuudes). Suosittelen ehdottomasti ja kannattaa katsoa myös kommentit (osa eksyy aiheesta, mutta osa on ihan asiaa). Noiden kirjoitusten pohjalta olen varmistunut, että ainoa vaihtoehto kehittää ihmisten yhteistoimintaa on muokata rahan olemusta talouden muodostajana. Raha ja immateriaalioikeudet ovat niin syvällisesti toisiinsa sidottuja, että pelkästään toiseen iskemällä niitä ei voi hetkauttaa. Jos yrität sormeilla immateriaalioikeuksia toimivampaan suuntaa, niin rahan valta (immateriaalioikeuksiin perustava bisnes) iskee valtaisalla suojelevalla voimalla sormeilijat maahan. Mutta, jos rahan valtaan onnistutaan vaikuttamaan sormeilemalla rahan luonnetta, niin silloin rahan valta on voimaton taistelemaan vastaan.

Rahan voima perustuu sen virtaukseen, vähän niin kuin joen voima perustuu veden virtaukseen. Virtauksen “rakennetta” ei voi muuttaa “keinotekoisesti”, virtauksen suuntaa voi muuttaa, mutta virtauksen luonne muodostuu aina lopulta virtaavan elementin ja vaikuttavien (luonnon)voimien suhteesta. Kaikki rahan virtaukseen kohdistuvat säätelevät toimet ovat tehottomia verrattuna vaihtoehtoihin, jotka olisi saavutettavissa rahan luonnetta muuttamalla. Tekijänoikeus, patentit ja muut immateriaalioikeudet ovat kaikki rakennettu nojaamaan rahan nykyiseen rakenteeseen, jos raha muuntuu toisenlaiseksi, niin immateriaalioikeudet jäävät ilman tukea ja niiden on pakko muuntua rahan perässä. Jos immateriaalioikeudet eivät tyydytä ja haluat tehdä asialle jotain, niin suuntaa katseesi rahaan ja muihin arvonvälitysartefakteihin, ratkaisu on siellä.

Tuomas Nevanlinna kirjoittaa kolumnissaan “…Perustulo tai muut radikaalit sosiaalipoliittiset uudistukset ovat vaihtoehtoja. Patentti- ja tekijänoikeuslakien syvällekäyvä uudistaminen on vaihtoehto. …” Minusta ainoa radikaalisuudessaan riittävä (aidosti vasemmiston pelastava) sosiaalipoliittinen uudistus vasemmistolle on sosiaalinen vastineen tai vastaavan avoimen arvonvälitysmekanismin laajamittainen käyttöönotto. Tällä ratkaisulla patentti- ja tekijänoikeuslait uudistuisivat samalla ilman niihin kohdennettuja erityisratkaisuja.

Sitten niihin luvattuihin sosiaalisen vastineen max. 100 merkin kuvauksiin:

I: Se syntyy sympatiasta, elää empatiasta ja kuolee unohduksesta. (julkaistu jo aiemmin)

II: Se on hyväksyntä tai paheksunta, siitä mitä teit tai tulet tekemään.

III: Sitä et voi säästää, lainata tai sijoittaa. Vain antaa tai ottaa vastaan.

IV: Se syntyy sinusta ja sinulta, ei tule muualta eikä ehtojen kanssa.

V: Sen matka alkaa sinusta ja päättyy toisiin. Se matkaa jättäen jäljen.

tule, vaisuuden pidempiaikaiset lukijat tietävät, miten paljon olen vaahdonnut mikromaksuista ja niiden problematiikasta. Nyt olen viimeisen noin kuukauden ajan yrittänyt porautua mikromaksamisen teoreettisiin ongelmiin ja tässä viikko tai pari sitten minulla meinasi jäädä kaikki muut asiat kesken, kun pohdinnasta putosi pohja pois. Älysin, että ei hemmetti, ei tässä ole kyse jostain blogikirjoituksesta tai podcast-jaksosta maksamisesta, vaan ihan jostain muusta (itseasiassa sadoista tai tuhansista muista merkittävistä asioista). Mutta mistä kyse sitten on? Yritän aukaista, mutta en luultavasti onnistu kovin hyvin, koska asia on aivan tajuttoman iso ja arkijärjenvastainen. Yritin kirjoittaa tätä samaa aihetta toisella lähestymistavalla tänne tule, vaisuuteen ja olin 1100. sanan paikkeilla, kun huomasin, että olin siihen mennessä vasta pehmitellyt lukijaa ottamaan vastaan itse asiaa, enkä siinäkään ollut vielä lopussa. Noh, nyt kuitenkin yritän aloittaa pitkän pitkän aiheen. Tulee äärimmäistä abstraktointia mitäänsanomattomilla esimerkeillä, mutta jatkossa sitten palailen asiaan aina, kun vaan ehdin.

Ihminen käyttää valtaa. Teoriassa kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa muiden ihmisten toimintaan jollakin yksinkertaisella tai monimutkaisella tavalla. Koska ihminen on sosiaalinen olento, niin ihminen pyrkii käymään neuvotteluja tai yhteistä sopimista, siitä mikä olisi toivottavaa toimintaa. Tästä syystä meillä on valtiot, lait, oikeudet, säännöt, käytännöt, tavat jne. Muuten me emme tietäisi, mitä meidän kannattaa tehdä, jotta muut ihmiset vastaisivat omalla toiminnallaan toimintaamme haluamallamme tavalla (teet jotain hyvää ja saat kiitosta, teet jotain huonoa ja sinua rangaistaan tai paheksutaan). Eikö olekin tähän asti selvää? Meillä on siis yhteiskunnallisia sosiaalisia välineitä (em. lait, käytännöt, ohjeet jne.) jotka ohjaavat toimintaamme yleisesti hyväksyttyyn suuntaan. Tämä on varmaan kaikkien mielestä juuri niin kuin asian pitää ollakin. Mutta mitäs, jos nämä kaikki välineet eivät olekaan tehokkaita? Tämän löysin ongelman ytimeksi. Kaikki nämä välineet ovat toimintatavaltaan ajalta ennen verkottunutta ihmistä. Ne ovat toimivia, mutta eivät tehokkaita, jos tiedetään, että ihminen pystyy voimakkaasti verkottumaan muiden ihmisten kanssa. Vika on siinä, että nykyiset sosiaaliset välineet ovat rakentuneet sillä oletuksella, että ihminen ei pysty viestimään nopeasti ja vaivattomasti. Kaikista eri sosiaalista välineistä voidaan rakentaa tulevaisuudessa versio, jotka on suunniteltu sillä oletuksella, että ihminen kykenee välittämään tietoa nopeasti, vaivattomasti ja merkityksettömän pienillä kustannuksilla.

Olen havainnut viime vuosina satoja isompia tai pienempiä puutteita tietoyhteiskunnan toiminnassa (lainsäädäntö ei pysy perässä tietoteknologian kehityksessä, immateriaalisten hyödykkeiden levittämistä ei tueta, juuri mistään ei voi maksaa järkevästi internetissä, valta on keskittynyt omaa etuaan ajaville vaikka joukkovoima tietäisi paremmin, tieteenteossa ei olla yhteisöllisiä, yritykset ja kansalaiset ovat vastapuolia jne.). Ongelmat tunnetaan, mutta niille haetaan erillisiä kohdennettuja ratkaisuja (jos edes ylipäätään haetaan). Minä väitän, että ratkaisut ovat johdettavissa yhteen ainoaan asiaan. Se on yhteiskunnallisten sosiaalisten välineiden kehittäminen sellaiseksi, että niiden ydin on 24/7 verkottunut ihminen eli nettikansalainen.

Sitten takaisin rahaan, josta juttu alkoi. Tuntemamme raha on täydellinen esimerkki siitä, miten meille erittäin tärkeä väline on kehittymätön sosiaalisilta ominaisuuksiltaan. Tässä esimerkkejä mitkä rahassa mättävät: Maksatko kaverille, jos hän on tehnyt jotain mistä pidät? Maksatko kunnanvaltuuston edustajalle siitä, että hän ajoi asiaasi? Maksatko tutulle, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan kahvilassa? Maksatko uutisesta nettisivulla? Maksatko siitä, että brasialainen maanviljelijä ei hakkaa sademetsää matalaksi? Maksatko siitä, että joku auttaa mummon kadun yli? Maksatko siitä, että mielenosoittaja jaksaa kannatella kylttiä eduskuntatalon edessä? Veikkaan, että et maksa. Minä haluaisin maksaa, mutta miksi se ei ole tavanmukaista, sopivaa tai haluttua? Koska raha on väärä vastine noihin asioihin. Miksi mielenosoittajan pitäisi päästä ostamaan kaupasta jokin materiaalinen hyödyke rahalla, joka on minulta pois. Tässä on puolet rahan ongelmasta: se ei sovellu useimpiin sosiaalisiin tilanteisiin joissa sovitaan yhteisistä toimintatavoista, vaikka juuri sellaisiin tilanteisiin meillä pitäisi olla vastine. Raha on tarkoitettu kilpailevien (rival) hyödykkeiden vastineeksi, missä roolissa se toimii hyvin. Toinen puoli rahan ongelmaa on se, että se ei näy ulospäin. Jos sinä maksat tyypille, joka kertoo mielenkiintoista tarinaa kahvilassa, niin minä en tiedä siitä. Minun mielestä kaikkien ei tarvitsi maksaa tyypille, mutta koska en tiedä kuka maksaa, niin asia jää siihen, eikä kukaan maksa.

Mitä tästä sitten seuraa? Raha ei ole yksinään riittävä. Tarvitaan vastine, joka on läpinäkyvä ja joka ei ole vastineen antajalta pois. Tällaiseen vastinetalouteen internet on erittäin sopiva väline, koska vastineen pitää olla informaatiota, se ei saa olla materiaalista. Uskon, että tällainen vastinetalous on tunnistettavissa vielä tänä tai ensi vuonna ja sillä on potentiaalia laajeta erittäin merkittäväksi globaaliksi ilmiöksi muutamassa viikossa sopivan alun saadessaan. Palaan tämän vastineen yksityiskohtiin lähiaikoina. Uskon tällaisella sosiaalisella vastineella olevan radikaaleja vaikutuksia yhteiskuntaan laajalla rintamalla, oikeastaan kaikkeen mihin liittyy vallankäyttö (hallinto, oikeudet, päätöksenteko), rahan käyttö ei-kilpailevien (non rival) hyödykkeiden vastineena (esim. immateriaaliset kulttuurihyödykkeet, osa palvelutoiminnasta) tai sosiaaliseen toimintaan (kaikkeen missä annetaan positiivista tai negatiivista arvoa kanssaihmisten toiminnalle).

Loppupäätelmä siitä, että miksi mikromaksut eivät ole yleistyneet on, että niissä maksuna yritetään käyttää rahaa. Tarve on saada jotain helposti siirreltävää vastinetta tiedolle ja siihen ei perinteinen raha koskaan tule olemaan vastaus. Mikromaksut rahalla voivat kyllä yleistyä nykyisestä tilanteesta, mutta menestymään ne eivät tule.

Jos joku sai jotain selvää, niin kommentoi ihmeessä. Minulla on tästä mielessä kymmeniä käytännön esimerkkejä (eri abstraktiotasoilta), joihin palaan heti, kun on aikaa kirjoittaa. tule,vaisuus-wikissä lisää sosiaalisesta vastineesta.