Tekijänoikeus sekä piratismi ovat nyt ja varsinkin Ruotsin EU-vaalien jälkeen (ks. uutisia Piraattiliiton sivuilta) sellaisia asioita joista kuuluu kaikkien itseään sivistyneinä pitävien pystyä mielipide muodostamaan. Ensimmäisenä pintaan näiden aiheiden kanssa tulee se mikä on oikein ja mikä on väärin. Kenen kuuluu saada tehdä mitä ja mistä pitää maksaa. Mikä on rikollista ja mikä on muuttuvaa yhteiskuntaa. Yksi kaikille tuttu analogia liitetään usein piratismiin ja tekijänoikeuden alaisen teoksen käyttämiseen ja se on”varastaminen. Joidenkin mielestä immateriaalisen teoksen luvaton käyttö on päivänselvää varastamista ja toisten mielestä varastamisesta ei kannattaisi puhua samana päivänä piratismin kanssa. Tämä asia käydään huolella läpi em. qaikun ketjussa. Joidenkin mielestä varastamiseen voidaan sisällyttää monenlaista toimintaa kuten esim. se tavallisin eli fyysisen materian haltuunotto luvatta, plagiointi ja tietysti immateriaalisen teoksen kopiointi. Varastamisen pohdiskelussa on aina mukana omistamisen oikeus eli se mitä kaikki saavat halutessaan katsoa olevan varastettavissa.

Aloin miettimään, että mitä se varastaminen oikeastaan on. Tai mitä on omistaminen. Lyhyelläkin pohdinnalla menee vaikeaksi. Arvelen myös, että tämä taitaa olla ollut oikeustieteen dilemma jo vuosisatoja. Fyysiset asiat ovat helposti katsottavissa “olevan jonkun” ja siten niihin on helppo liittää varkaus eli se tapahtuma, kun omistajalta häviää helppo pääsy fyysisen asian käyttöön. Astetta vaikeammaksi menee jonkun omistaman asian käyttäminen siten, että sitä ei siirretä minnekään. Sitten menee vielä vaikeammaksi, jos omistajuus menee epäselväksi. Ajatusleikkinä voi kokeilla, vaikka seuraavia “varastamisia”: otan roskan sinun roskapöntöstä itselleni, käyn uimassa sinun yksityisalueella olevalta laiturilta, otan viimeisen ostoskorin kaupassa nenäsi edestä, kerron sinulta kuulemani vitsin omissa nimissäni, nimeän lapseni nimellä jota tuttavani olivat suunnitelleet omalla lapselleen, en päästä sinua ohi autotiellä. Näitä voisi keksiä loputtomasti, kaikki jonkun mielestä varastamista eli oikeastaan toisen mielen pahoittamista. Meillä on usein yhteneväisiä kulttuurikäsityksiä, jotka kertovat millä tavoin on reilua pahoittaa toisen mieli ja nämä eivät ole varastamista vaan normaalia hyväksyttävää käyttäytymistä. Yksi klassikko on esim. se, että saako toisen käyttämään tuolin ottaa omaan käyttöön toisen ollessa hetken toisaalla? Saa, jos antaa tuolin takaisin kun toinen palaa, mutta ei ehkä saa jos ei aio antaa tuolia toisen käyttöön, vaikka hän palaisi. Minusta tämä kertoo siitä, että ehdottomat säännöt siitä mikä on varastamista on erittäin vaikea tai jopa käytännössä mahdoton saavuttaa. Ainoa fiksu tapa on pyrkiä keskustelemaan siitä mitä oma yhteisö ja enemmistö muista ajattelee. Olen lukenut paljon keskusteluja, joissa haetaan määritelmää varastamiselle tai analogiaa piratismille. Tiedän, että monella leikkaa kiinni pahasti jo siinä vaiheessa, kun joku yrittää laittaa pisteen piratismikeskustelulle pudottamalla täydellisenä pitämänsä analogian. Silti näitä analogioita ja määrittely-yrityksiä tulisi tehdä, jotta päästäisiin kohti välttävää konsensusta siitä mikä on varastamista 2000-luvulla. Viimeisimpänä tähän liittyen aloin miettimään, että mitenkähän hyvin sosiaalinen vastine -malli lähtee puremaan jatkossa, koska sen avulla perinteinen varastaminen ei taida olla oikeastaan mahdollista, koska sosiaaliseen vastinetalouteen ei itsessään liity rahaa. Tämä jää nyt ikävästi tyngäksi, mutta palailen tähän aivan pian. Kuulen mielelläni, jos joku osaa määritellä varastamisen geneerisesti?