Ensin oli yhteiskunta ja sitten tuli tietoyhteiskunta. Tarkoittaako sanajärjestys sitä, että meillä on hyvä ydin, johon lisätään uusia herkkuja. Jos legoista rakennetaan hyvä auto ja siihen lisätään siivet, niin tulee hieno lentävä auto. Onko tällainen kehitysmalli, jossa perustava osa pidetään muuttumattomana, toimiva? Näin on ainakin ajateltu. Informaatioon ja tietoon on suhtauduttu mielestäni tähän mennessä kuin siipiin, joille pitäisi löytää paikka.

Yhteiskunta rakentuu usean sovitun konstruktion varaan. Meillä on valtioita, on hallitus, on kansalaisia, on kansanedustajia, on yrityksiä, on rahaa, on lakeja, on media, on yhdistystyksiä, on järjestöjä, on oikeuksia. Sitten me hokataan, että on tuloillaan järjettömän tehokkaita tietokoneita, globaaleja tietoverkkoja ja monipuolisia järjestelmiä sekä ohjelmistoja. Luonnollinen asennoituminen on se, että sovittuja konstruktioita pitää muuntaa, jotta uutta tiedonkäsittelypotentiaalia voidaan hyödyntää konstruktioissa. Kenenkään ei tarvitse sanoa sitä edes ääneen, se tiedostetaan muutenkin, olemassaolevaa pitää muuntaa juuri sen verran, että uutta potentiaalia voitaisiin hyödyntää, ei yhtään sen enempää. Tällaisessa ajattelussa on vaan ikävä kyllä monta uhkaa.

Mitäs, jos perinteinen konstruktio ei olekaan kehitettävissä ilman konstruktion purkamista ja uuden suunnan valitsemista? Jos olet rakentanut tasaisen kyljen legoautoon, niin miten voit lisätä siihen yhtään uutta palikkaa? Näin on käymässä edustukselliselle demokratialle. Ennen kuin tieto oli tulllut yhteiskuntaan, oli toimivaa keskittää valta harvoille. Viestintä ja tiedonvälittäminen oli aikaavievää. Oli järkevää, että massat kouluttautuivat ammattiin ja toimivat tuottavasti ammatissaan. Valtaa pitää käyttää nopeasti ja päätökset tulee syntyä mahdollisimman ajantasaisesti. Jos ilman tehokkaita viestintävälineitä oltaisiin jaettu tietoa massoille ja jääty odottelemaan heidän mielipiteitä niin massojen työaika olisi mennyt byrokratiaan ja päättäjät olisivat olleet tyhjänpanttina. Ei järkevää silloin, mutta entä tiedon tultua. Päättäjien määrä ei ole lisääntynyt, eikä vallasta luovuta. Kaikki tarpeellinen tieto liikkuu netissä minuuteissa kaikkien saataville, mutta päättäjät haluavat, että massat osallistuvat kerran tai kahdesti vuodessa. Tuhansia kansalaisia kärkkyy vaikuttamista ja he saavat tuhansia ääniä poliittiseen addressiin päivässä, mutta päättäjät haluavat pitää päätösriihensä suljettujen ovien takana muutaman kymmenen hengen porukalla. Päättäjät saavat tietoa entistä nopeammin, kuten myös kansalaiset. Päättäjät voivat kääntää parantuneet mahdollisuudet marginaalisesti hyödyksi, kansalaiset pelkästään turhautuvat ja kyynistyvät, koska uudella tiedonkäsittelypotentiaalilla ei voi tehdä juuri mitään. Harvainvaltaisella edustuksellisella demokratialla ei ole mitään tulevaisuutta. Ei ole edes suunnitelmaa, muuta kuin pitää vanha konstruktio pystyssä. Minä en ainakaan muista törmänneeni yhtenkään tulevaisuuden suunnitelmaan, jossa harvainvalta hyödyntää tehokkaasti tietoverkkoja ja uutta tiedonkäsittelypotentiaalia. Miksi siis yrittää laittaa tietosiipiä edustajien kylkeen, jos kukaan ei keksi, miten se voisi johtaa edistykseen.

Toinen uhka on konservatiivisuus. Mitäs, jos konstruktiota ei uskalleta aidosti muuntaa ollenkaan ja vaan kuvitellaan kehitystä. Legoautoon ei voi lisätä siipiä, jos irrotetaan palikka ja lisätään erivärinen samanlainen palikka samalle paikalle. Tämä tilanne on tullut vastaan rahan kanssa. Raha on huikean merkittävä yhteiskunnallinen konstruktio. Se liittyy valtaosaan ihmisen toiminnasta. Jos mietit mitkä kaikki tekemisesi tänään olivat kytköksissä rahaan ja mitkä eivät, niin veikkaan, että aika harvat eivät olleet. Lama on nykyisen rahan arkkivihollinen. Maailmassa on tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka veivaavat makrotaloutta suuntaan, jos toiseen päivittäin. Mielipiteitä makrotalouden toimenpiteille on niin käsittämätön määrä, että taloustieteestä väitelleetkin puhuvat toistensa ohi. Mikä on veivaamisen optimaalinen lopputulos? Lama menee pariksi vuodeksi pois, työttömiä on vähemmän ja köyhyyttä on vähemmän. Onko joku ehdottanut sellaista makrotalouskikkaa, jolla lama voitaisiin eliminoida ikuisesti? Ei tule minulle mieleen. Miksi tavoitellaan tilannetta, jossa pää pysyy juuri ja juuri pinnalla, miksei tavoitella tilannetta, jossa kaikki osaavat uida ja uiminen on nautintoa. Miksi rahatalouden kunnossa pitäminen on niin vaikeaa?

Vastaus on muuntaa raha täysin toisenlaiseksi. Pysähdytään hetkeksi ja mietitään mihin tarpeeseen raha on sopiva väline ja tehdään yhdessä sellainen raha (tai siis rahat),  jo(t)ka toimii. Ei toimivan rahatalouden ole tsunamin ehkäisemistä, ilmastonmuutoksen pysäyttämistä tai uusien energiatuotantomuotojen keksimistä. Se on täydellisen kokonaan ihmisen hallinnassa oleva konstruktio. Mietitäänpäs vielä, mitä tiedon lisääminen yhteiskuntaan on tuonut rahatalouteen. Pankissa ei enää tarvitse käydä, vaan voi maksaa netissä ja paperilaskuja ei tarvitse enää käsitellä. Voi antaa mikrolainoja ja käyttää ainoastaan korttia maksaessaan. Ei oikein kuulosta tietoyhteiskunta-ajan saavutuksilta. Rahan kehitys on ollut äärimmäisen konservatiivista. Koko raha voitaisiin laittaa uusiksi viikossa, jos ihmiskunta alkaisi yhteisiin talkoisiin. Raha on tietoa. Raha on numeroita tileillä. Rahan ulottuvuudet ovat täysin tiedonkäsittelykyvykkyydemme piirissä, mutta tietääkseni yhdenkään “virallisen” tietoyhteiskunnan tulevaisuuden visioon ei kuulu rahan uudistaminen. Ei oikein tiedossa ole nyt liimaa, että tarttuisi yhteiskunnan kylkeen siiviksi rahan alueella, eipä ole ei.

Palataanpas vielä siihen sanajärjestykseen. Kun tieto nousi merkittäväksi niin se päätettiin lisätä yhteiskunta-termiin, mutta mitähän mahdettiin ajatella, kun se laitettiin ensimmäiseksi. Vaihtoehtojahan oli kolme: tietoyhteiskunta, yhteistietokunta, yhteiskuntatieto. Viimeinen kuulostaa koulun oppiaineelta, joten se varmaan jätettiin sen takia ulos valinnasta. Yhteiskunta-termissä on toisena tekijänä yhteinen. Aikoinaan sillä on varmaan ajateltu luontoa, kulttuuria, lakeja, kommunikaatio jne. jotka ovat olleet perinteisesti yhteisiä.  Kaikki yhteiset asiat ovat olleet aiemmin samassa kunnassa siis fyysisesti lähellä toisiaan. Tämä ei kuvaa nykytilannetta kovinkaan hyvin. Immateriaaliset asiat voivat olla hyvinkin yhteisiä, vaikka fyysisesti oltaisiin erossa ja ilman yhteyttä. Tieto ei pelkästään mahdollistanut fyysisten kaukaisten asioiden yhtenevyyttä vaan myös uusien asioiden yhteisyyden. Nykyisin vaikkapa tuotanto voi olla yhteistä, media voi olla yhteistä ja itse tieto voi yhteistä. Tieto on hyvin yhteistä tietoverkoissa, jopa niin paljon, että meillä on yhteistä vertaistemme kanssa enemmän tiedollisen yhteyden kuin fyysisen yhteyden kautta. En minä tiedä tunne juuri ketään “yhteiskunnastani” eli naapureistani tai kotikaupunkilaisistani, mutta tunnen moninkerroin enemmän tietokuntani eli verkkotilojen ihmisistä. “Yhteiskunnassani” asuu ketä sattuu, mutta tietokunnassani asuu juuri ne ihmiset ketkä sinne haluan. Tässä on aika merkittävä ero. Tietokuntia syntyy huimaavalla vauhdilla, yhteisöllisyyden voima yllättää aina vaan ihmisiä ja tietokunnat rakentuvat yhteisöllisyydestä eivätkä sattumanpakosta kuten yhteiskunnat.

Tätä kirjoittaessani mietin miten avoimuus liittyy tietoyhteiskuntaan tai yhteistietokuntaan. Avoimuus on mielestäni tärkein muutostrendi, jos ajatellaan ihmisen tulevaisuuden toiminnan asenteita. Avoimuuteen liitetään yleensä tieto, koska se on se, mikä konkreettisesti voi olla avointa tai suljettua. Kenelle näkyy ja kenelle ei. Mutta avoimuus liittyy myös hyvin yleisesti yhteiseen. Mikään ei voi tulla yhteiseksi, jos se minkä on tarkoitus olla yhteistä, ei ole avoin. Avoimuuden lisääntyminen siis välittömästi lisää yhteisen syntymismahdollisuuksia. Yhteisen äärellä ei voi kilpailla tai taistella. Miten sodit tai riistät, jos sodan tavoite tai riiston kohde on yhteinen? Yhteinen toteuttaa osallistumisen ja vaikuttamisen. Kaikki voi olla yhteistä: tieto, valta, raha, suunnitelmat. Yhteiskunnassa kaikki ei ole yhteistä ja tietokunta on mielekkäämpi kuin yhteiskunta, joten minun valinta on yhteistietokunta. Olen kasannut tuolla nimellä utopiaa wikiin ja aion jatkaa. Olen lähtenyt siitä, että lentävässä autossa on tärkeintä siivet, joten rakentamisen tulisi pohjautua siipiin. Tässä tapauksessa siis tieto/informaatio on ensisijainen, yhteinen on toiseksi tärkein ja kunta vähiten tärkein. Mukaan saa liittyä, utopiakin voisi olla yhteinen. Pahoista kysymyksistä ilahtuisin kovasti.