En ole perinteisen edustuksellisen demokratian kannattaja, koska siinä valta keskittyy ihan turhaan harvoille henkilöille. Henkilöiden vallan hamuaminen ei ole juuri muuta kuin itsekkyyttä, jota ei tarvitsisi ylläpitää yhteiskunnan toimesta. Mutta, jos lähdetään siitä, että edustuksellinen demokratia halutaan säilyttää ja pitää henkilökeskeiset päätöksentekoelimet voimissaan, niin olisiko meillä vaihtoehtoista mallia, jolla vaalirahoitus-sotkuista päästäisiin? Olen viime aikoina pohdiskellut rahataloutta ja myös markkinataloutta (lue muualta blogista), sieltä löytyy legendaarinen “näkymätön käsi“-malli. Wikipedian mukaan toimivaan mekanismiin tarvitaan “hinta, tehokkuus, markkinat ja ahneus”. Saisiko näistä aineksista vaalirahoitukseen toimivaa mallia, jota ei tarvitsisi parjata joka päivä?

Voidaan aloittaa vaikkapa listan viimeisestä, joka on kyllä naurettavan helppo. Näyttäisi, että politiikkoja, jotka haluavat ahneasti rahaa, löytyy useammasta puolueesta. Samoin löytyy myös monenmoisia organisaatioita, jotka ovat ahneita vallan perään. Seuraavana voitaisiin luoda markkinat. Politiikot haluavat ääniä vaaleissa ja kansalaisilla on ääniä. Joku haluaa jotain, jota on monilla, tästä syntyy tietysti markkina. Organisaatioilla ei ole oikein mitään muodollista roolia äänimarkkinoilla, joten heidät pitää saada jotenkin peliin mukaan. Organisaatioilla näyttäisi olevan löysää rahaa ällistyttävän paljon. Jospa siis tehtäisiin niin, että kansalaiset ovat alkutuottajia, jotka saavat ääniosakkeita vaikka 1000 per kansalainen per vaali. Ääniosakkeista voi käydä kauppaa vapaasti ja ääniosakkeiden loppusijoituspaikkoja ovat vaalien ehdokkaat tai heidän puolueet. Ääniosakkeille löytyy hinta, kun markkinat saavat avoimesti toimia. Kansalaisista tulee aktiivisia ja tehokkaita varmasti, koska äänelle löytyy markkina, josta täytyy yrittää hankkia hyvä hinta. Näkymätön käsi alkaa ohjailemaan vallan liikettä, kaikki on vaivatonta ja kustannustehokasta.

Tästä seuraisi montaa hyvää muutosta. Varsinaisia vaaleja ei tarvitse järjestää, kunhan vaan varmistetaan, ettei ääniosakkeita voi väärentää. Rehellisyys ja avoimuus jäävät ehdokkaan vastuulle eli julkistaako hän, mistä on ääniosakkeensa saanut ja miksi. Kansalaiset, jotka eivät vaikuttamisesta välitä, voisivat myydä ääniosakkeensa korkeimmalla hinnalla ja ne, jotka haluaisivat tukea tiettyä ehdokasta, voisivat antaa osakkeet suoraan ehdokkaalle. Puolueita rahoittavat organisaatiot voisivat ostaa puolueille ääniä suoraan, joten he saisivat rahoilleen suoran vastineen. Rikkaat ehdokkaat voisivat ostaa itselleen ääniä, jos kantti kestäisi, eikä tarvitsisi heitellä katteettomia lupauksia vaaliteltoilla. Läpinäkyvyys olisi edelleen valintakysymys, mutta esim. kunnialliset puolueet voisivat erottua positiivisesti hyväksymällä vain lahjoitusääniä kansalaisilta.

Jos raha on kuviossa mukana, niin on tyhmyyttä kuvitella, että rahan vaikutukset häviävät silmien sulkemisella. Viisaampaa on kehittää malli, jossa vaikuttavat asiat ovat rehellisesti nostettu pöydälle, josta kaikki ne näkevät. Huomasin vasta äskettäin mielenkiintoista tähän liittyvää ajattelua, johon en ole ehtinyt tutustua tarkemmin. Tsekatkaahan ja osallistukaahan keskusteluun.

tule, vaisuuden pidempiaikaiset lukijat tietävät, miten paljon olen vaahdonnut mikromaksuista ja niiden problematiikasta. Nyt olen viimeisen noin kuukauden ajan yrittänyt porautua mikromaksamisen teoreettisiin ongelmiin ja tässä viikko tai pari sitten minulla meinasi jäädä kaikki muut asiat kesken, kun pohdinnasta putosi pohja pois. Älysin, että ei hemmetti, ei tässä ole kyse jostain blogikirjoituksesta tai podcast-jaksosta maksamisesta, vaan ihan jostain muusta (itseasiassa sadoista tai tuhansista muista merkittävistä asioista). Mutta mistä kyse sitten on? Yritän aukaista, mutta en luultavasti onnistu kovin hyvin, koska asia on aivan tajuttoman iso ja arkijärjenvastainen. Yritin kirjoittaa tätä samaa aihetta toisella lähestymistavalla tänne tule, vaisuuteen ja olin 1100. sanan paikkeilla, kun huomasin, että olin siihen mennessä vasta pehmitellyt lukijaa ottamaan vastaan itse asiaa, enkä siinäkään ollut vielä lopussa. Noh, nyt kuitenkin yritän aloittaa pitkän pitkän aiheen. Tulee äärimmäistä abstraktointia mitäänsanomattomilla esimerkeillä, mutta jatkossa sitten palailen asiaan aina, kun vaan ehdin.

Ihminen käyttää valtaa. Teoriassa kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa muiden ihmisten toimintaan jollakin yksinkertaisella tai monimutkaisella tavalla. Koska ihminen on sosiaalinen olento, niin ihminen pyrkii käymään neuvotteluja tai yhteistä sopimista, siitä mikä olisi toivottavaa toimintaa. Tästä syystä meillä on valtiot, lait, oikeudet, säännöt, käytännöt, tavat jne. Muuten me emme tietäisi, mitä meidän kannattaa tehdä, jotta muut ihmiset vastaisivat omalla toiminnallaan toimintaamme haluamallamme tavalla (teet jotain hyvää ja saat kiitosta, teet jotain huonoa ja sinua rangaistaan tai paheksutaan). Eikö olekin tähän asti selvää? Meillä on siis yhteiskunnallisia sosiaalisia välineitä (em. lait, käytännöt, ohjeet jne.) jotka ohjaavat toimintaamme yleisesti hyväksyttyyn suuntaan. Tämä on varmaan kaikkien mielestä juuri niin kuin asian pitää ollakin. Mutta mitäs, jos nämä kaikki välineet eivät olekaan tehokkaita? Tämän löysin ongelman ytimeksi. Kaikki nämä välineet ovat toimintatavaltaan ajalta ennen verkottunutta ihmistä. Ne ovat toimivia, mutta eivät tehokkaita, jos tiedetään, että ihminen pystyy voimakkaasti verkottumaan muiden ihmisten kanssa. Vika on siinä, että nykyiset sosiaaliset välineet ovat rakentuneet sillä oletuksella, että ihminen ei pysty viestimään nopeasti ja vaivattomasti. Kaikista eri sosiaalista välineistä voidaan rakentaa tulevaisuudessa versio, jotka on suunniteltu sillä oletuksella, että ihminen kykenee välittämään tietoa nopeasti, vaivattomasti ja merkityksettömän pienillä kustannuksilla.

Olen havainnut viime vuosina satoja isompia tai pienempiä puutteita tietoyhteiskunnan toiminnassa (lainsäädäntö ei pysy perässä tietoteknologian kehityksessä, immateriaalisten hyödykkeiden levittämistä ei tueta, juuri mistään ei voi maksaa järkevästi internetissä, valta on keskittynyt omaa etuaan ajaville vaikka joukkovoima tietäisi paremmin, tieteenteossa ei olla yhteisöllisiä, yritykset ja kansalaiset ovat vastapuolia jne.). Ongelmat tunnetaan, mutta niille haetaan erillisiä kohdennettuja ratkaisuja (jos edes ylipäätään haetaan). Minä väitän, että ratkaisut ovat johdettavissa yhteen ainoaan asiaan. Se on yhteiskunnallisten sosiaalisten välineiden kehittäminen sellaiseksi, että niiden ydin on 24/7 verkottunut ihminen eli nettikansalainen.

Sitten takaisin rahaan, josta juttu alkoi. Tuntemamme raha on täydellinen esimerkki siitä, miten meille erittäin tärkeä väline on kehittymätön sosiaalisilta ominaisuuksiltaan. Tässä esimerkkejä mitkä rahassa mättävät: Maksatko kaverille, jos hän on tehnyt jotain mistä pidät? Maksatko kunnanvaltuuston edustajalle siitä, että hän ajoi asiaasi? Maksatko tutulle, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan kahvilassa? Maksatko uutisesta nettisivulla? Maksatko siitä, että brasialainen maanviljelijä ei hakkaa sademetsää matalaksi? Maksatko siitä, että joku auttaa mummon kadun yli? Maksatko siitä, että mielenosoittaja jaksaa kannatella kylttiä eduskuntatalon edessä? Veikkaan, että et maksa. Minä haluaisin maksaa, mutta miksi se ei ole tavanmukaista, sopivaa tai haluttua? Koska raha on väärä vastine noihin asioihin. Miksi mielenosoittajan pitäisi päästä ostamaan kaupasta jokin materiaalinen hyödyke rahalla, joka on minulta pois. Tässä on puolet rahan ongelmasta: se ei sovellu useimpiin sosiaalisiin tilanteisiin joissa sovitaan yhteisistä toimintatavoista, vaikka juuri sellaisiin tilanteisiin meillä pitäisi olla vastine. Raha on tarkoitettu kilpailevien (rival) hyödykkeiden vastineeksi, missä roolissa se toimii hyvin. Toinen puoli rahan ongelmaa on se, että se ei näy ulospäin. Jos sinä maksat tyypille, joka kertoo mielenkiintoista tarinaa kahvilassa, niin minä en tiedä siitä. Minun mielestä kaikkien ei tarvitsi maksaa tyypille, mutta koska en tiedä kuka maksaa, niin asia jää siihen, eikä kukaan maksa.

Mitä tästä sitten seuraa? Raha ei ole yksinään riittävä. Tarvitaan vastine, joka on läpinäkyvä ja joka ei ole vastineen antajalta pois. Tällaiseen vastinetalouteen internet on erittäin sopiva väline, koska vastineen pitää olla informaatiota, se ei saa olla materiaalista. Uskon, että tällainen vastinetalous on tunnistettavissa vielä tänä tai ensi vuonna ja sillä on potentiaalia laajeta erittäin merkittäväksi globaaliksi ilmiöksi muutamassa viikossa sopivan alun saadessaan. Palaan tämän vastineen yksityiskohtiin lähiaikoina. Uskon tällaisella sosiaalisella vastineella olevan radikaaleja vaikutuksia yhteiskuntaan laajalla rintamalla, oikeastaan kaikkeen mihin liittyy vallankäyttö (hallinto, oikeudet, päätöksenteko), rahan käyttö ei-kilpailevien (non rival) hyödykkeiden vastineena (esim. immateriaaliset kulttuurihyödykkeet, osa palvelutoiminnasta) tai sosiaaliseen toimintaan (kaikkeen missä annetaan positiivista tai negatiivista arvoa kanssaihmisten toiminnalle).

Loppupäätelmä siitä, että miksi mikromaksut eivät ole yleistyneet on, että niissä maksuna yritetään käyttää rahaa. Tarve on saada jotain helposti siirreltävää vastinetta tiedolle ja siihen ei perinteinen raha koskaan tule olemaan vastaus. Mikromaksut rahalla voivat kyllä yleistyä nykyisestä tilanteesta, mutta menestymään ne eivät tule.

Jos joku sai jotain selvää, niin kommentoi ihmeessä. Minulla on tästä mielessä kymmeniä käytännön esimerkkejä (eri abstraktiotasoilta), joihin palaan heti, kun on aikaa kirjoittaa. tule,vaisuus-wikissä lisää sosiaalisesta vastineesta.